Vietimme viikonalun Kuopiossa. On ihan mukavaa päästä välillä ihmisten ilmoille, kun on lähes koko elämänsä viettänyt kaupunkilaismiljöössä ja tottunut silloin tällöin kuljeksimaan kaduilla hälinässä väkijoukkojen keskellä. Vaikka viihdyn kyllä täällä maalla ihan hyvin, kun harrastukseni ovat niin vaatimattomia.
Oikeastaan Kuopiossakäynti oli huoltoretki. Ensin tehtiin Artolle syövän jälkitarkastus, suolen tähystys, eikä siellä ollut yhtään syöpäläistä, tai siis pesäkettä, eli hyvä kiva jee!
Seuraavaksi tehtiin autolle huolto, eli lisättiin uusia tasapainoituspainoja kun ne olivat pudonneet jonnekin matkojen varrelle ja auto alkoi täristää ihan hirveästi niin että pää melkein särkyi. Ja sitten vielä asennettiin autoon lämmityslaite. Enää ei tarvitse mennä istumaan kylmään autoon. Jos muistaa laittaa lämmittimen päälle etukäteen.
Sillä aikaa kun Arto hoiti nämä huollot, minä haahuilin kaupungilla. Ensin kylläkin viihdyin pari tuntia kirjastossa. Nuottiosastolta löysin Händelin sonaatteja, joita opettelin 55v. (!!) sitten. Lisäksi valikoin kaksi vihkollista Esityskappaleita Aloitteleville Huilisteille. Ajattelin, että ehkä niistä jotain oppisin väsyneillä sormillani soittelemaan.
Istahdin sitten sarjakuvaosaston nojatuoliin lepäilemään ja selailemaan Corto Maltesen seikkailua suolaisella merellä. Olinhan sen muinoin lukenut, mutta en ihan muistanut, ja kun en muistanut sitäkään, että onko se meillä kotona, lainasin senkin että voisin lukea sen loppuun kun en paksua kirjaa jaksanut yhdeltä istumalta.
Seuraavaksi kävin kaselemassa DVD-hyllyjä, josko jotain ikivanhaa katsottavaa löytyisi. High noon, Yön kirkas tähti ja Uneton Seattlessa olivat sellaisia, joita olen joskus mielessäni muistellut. Luultavasti en enää ole yhteenkään kovin ihastunut. Mutta tarkistan.
Taidekirjahyllystä hyppäsi esiin kirja Tolkienin piirroksista omiin kirjoihinsa. Ne olivat ihanan satuisia, ja selasin koko kirjan läpi huomaamatta ajan kulua ja
sitten olikin aika huoltaa vatsaa. Menin kahvila Kanttiin, joka on Kuopion museon puolella mutta samassa rakennuksessa, ja jossa on hyvä kahvi ja nameja leivonnaisia. Tällä kerralla nautiskelin täytetyn focaccian, jälkiruuaksi cappucinon. Nam!
Jonkinlaista huoltoa kai ostosten tekeminenkin on, kun ostaa ihan vain välttämättömiä asioita. (Ja sitten sielun huoltamiseksi muutamia pussillisia kasvien siemeniä!)
Sitten jo pääsi aseman majatalon huoneeseen, jonne kiikutin reppuni, ja jonkun aikaa lepäiltyäni lähdin seuraavalle huoltoreissulle: hakemaan huiluni huollosta, jossa se oli ollut jo viikon päivät. Se oli saanut muutamia uusia tyynyjä läppiinsä ja nyt se taas soi iloisesti.
Ja myös vähän surumielisesti.
Siinäpä sitten olikin kulunut se huoltopäivä. Jollei sitten ravintolaillallinen ole huoltoa, ja onhan se tietysti, ihmishuoltoa. Isä Camillo oli rakennettu hienoihin vanhoihin huoneisiin, ikkunat varsinkin olivat upeita, ja niistä voi ihailla iltavalaistua kirkkoa ja sen puistoa.
Lunta oli niin suurina kinoksina, että ihmisten karvalakit vain vilkkuivat niiden yli, ja aluksi säikähdin, että hangella vilisti rotta!
Ruoka oli hyvää, mutta annokset olivat minulle aivan liian suuria. Pitäisi lasten puoliannosten lisäksi olla puoliannoksia vanhuksille. Voisin kyllä maksaa aikuisten annoksen hinnan siitä, ettei tarvitse syödä liikaa.
| minun pääruokani, pähkinällä kuorrutettua palsternakkaa ja tryffeliä |
| jälkiruokani, creme brulee ja veriappelsiini-mangohilloketta |
| Arton pääruoka, ylikypsää lammasta ja pekonia |
| minun alkuruokani, kurpitsarisotto |
| Arton alkuruoka, blini ja mäti yms. |
Nättejähän nuo annokset olivat, eli sielukin tuli huolletuksi! Ja siis, jälkiruokana ei ollut nuijapäitä punaviinissä, vaan lasin kyljessä oli sellaisia kuvioita, joista minulle tuli heti mieleen nuijapää sammakonpoikanen. Joka ei varmaan olisi tykännyt tästä viinistä.
Yö menikin sitten kuorsausta kuunnellen, mutta aamiaisella oli hyvää puuroa ja se jotenkin korvasi unenpuutteen.
Ja olihan minulla aikaa vähän lekotella, kun Arto lähti huoltoon neurologille, joka oli tutkinut "tapausta" ja tullut siihen tulokseen, ettei Artolla mitään Parkinsonin tautia ole vaan ehkäpä sarkoidoosi, jota hän sairasti jo aiemmin työvuosinaan. Tai sitten väärä verenpainelääke, jonka syönti piti heti lopettaa. Joten, olivatko nämä uutiset hyviä vai eivät, se jää nähtäväksi.
Ja sitten oli Artolla vielä hammashuolto.
Minä huolsin ihmistentapaamispuutettani ensin kirjakaupan tädin kanssa jutellen (mutta sitä kirjaa, jonka olisin ostanut ei Rosebud-kirjakaupassa valitettavasti vielä ollut). Ja sitten neuvottelin ystävällisen myyjän kanssa juustolaaduista kauppahallin viihtyisässä tunnelmassa.
Feta-pinaattibageli, jonka söin Salacavalassa lounaaksi oli varmaankin tehty jo aamuvarhaisella, koska oli kuivettunut, mutta mokkakahvi oli makeeta kuten aina. Siihen ilmestyi sitten Artokin seuraksi, ja sitten oli kaikki huollot tehty ja minä jo kaipasinkin kovasti kotiin puuhailemaan, kaikessa rauhassa. Joten tänne sitten.
Paitsi että kotimatkalla piti vielä hoitaa linnunruuanhankintahuolto Hankkijalla.
Oma koti kullan kallis.






Sen verran täytyy tarkentaa, ettei neurologi ollut aivan varma siitä, ettekö minulla voisi olla joku hyvin epätyypillinen muoto Parkinsonin taudista, joten lisätutkimuksia on luvassa...
VastaaPoista