Joulukuusi

 Yhtäkkiä, ehkä viikkoa ennen joulua tajusin, ettei meillä ole tietoakaan joulukuusesta, ja mistä sen nyt saisi? Kylältä saisi jouluremmakan kuusia ilmaiseksi, mutta enpä viitsi kantaa kolmea kilometriä. Ja ne kuuset, jotka sähkölinjan alustaa karsinut mies katkoi marraskuussa tienreunalle makoilemaan, ovat jo menettäneet neulasensa. Omalla pihalla pikkukuuset eivät vielä ole joulukuusen kokoisia, enkä naapurien metsistä raaski pölliä. Kuopiosta saisi kuusia, mutta...-tässä mietiskelyn vaiheessa ukkoseni olikin jo tilannut netistä (vai sanotaanko tässä maassa verkosta?) joulukuusen, joka ilmestyisi kolmen päivän kuluessa ovelle kolkuttelemaan. 

Ja niinhän siinä sitten kävi. Ihana pikkuinen kuusivauva joutui aluksi kellariin sulamaan, vaikka ei se tainnut jäässä ollakaan. Sitten, tuomaanpäivänä (koska "hyvä Tuomas joulun tuopi") se kannettiin sisälle jalkaansa seisoskelemaan. Voi, miten hyvältä se tuoksuikaan!

Ensimmäiseksi kieritin kuuseen ne jouluvalot, jotka Kinlochlevenissä olivat mökkimme etupihan koristeena. Ne ovat niin pitkät, että sain kierittää ne neljä, vai viisi? kertaa kuusen ympärille! 

Sytytin valot. Onneksi valoista oli jo varmaan puolet sammunut lopullisesti niin että valoa ei kuitenkaan ollut liian paljon.

Tarvitseeko se koristeita ollenkaan? Jokajouluinen ihmettelynaihe, johon tänä jouluna siihen vastasin:"ei vielä", ja se vastaus vaatinee vähän selittelyä:

Vehmersalmen Sale tarhalaisten koristaman kuusen takana.

Marraskuussa, siinä isäinpäivän tienoilla saimme Keskimmäiseltäni ja hänen mieheltään autokyydin ostoksille kylän kauppaan. Siellä kierrellessämme silmäni takertuivat eräässä hyllynloukossa piileskelevään legopakettiin:

Legopiparit, jotka saa itse koristella!

Sieppasin heti yhden. Toisaalta, mietin, meitä varmaan on jouluna enemmänkin kuusta koristelemassa, joten jokaisella pitäisi olla oma pipari. Se ajatus jäi vähän kesken siinä kuukauden ruokalastia keräillessä, vaikka huomasin kyllä Keskimmäiseni aivoissa välähtävän joululahjakeksintöidean.

Seuraavalla viikolla olikin mielessäni suuri probleema: Hankinko vielä kaksi legopiparipakettia lisää jotta kaikille koristelijoille riittää oma pipari, vai luotanko siihen, että lukemani ajatus Keskimmäisen aivoissa oli oikein? Pilaanko tyttäreni jouluyllätyksen? Vai haittaako mitään, jos pipareita on muutama ylimääräinen?

"Ei legoja voi koskaan olla liikaa", huomautti joku lastenlapsista kerran. Ja niinpä seuraavalla kauppareissulla ostin pari pakettia lisää. Sellaiset joululahjat, joita saa tehdä itse kavereiden seurassa ovat maailman parhaita!

Tuomaanpäivänä kannoin joulukoristelaatikot pikkuisen kuusen luokse ja lisäsin piparilegopaketit niiden viereen.

Koristelijat saapuivat niin myöhään tuomaanpäivän iltana, että siirsimme koristelun seuraavaan päivään. Ja kas! Kuusen juurelle oli ilmestynyt lahjakassillinen legopiparipaketteja! Ja siellä oli muutama paketillinen legojoulupallokoristeitakin! Jokaiselle riitti oma paketti!

Siinäpä sitten istuimme olohuoneen lattialla kaikki seitsemän +2 kissaa (paitsi minä oman kirjoituspöytäni vieressä kun vanhat polvet...) ja rakentelimme innoissamme omanlaisiamme pipareita. Keskimmäinen oli tuonut omista legovarastoistaan pikkuruisia ylijäämäpalasia lisäkoristeiksi.  Siinäpä hiljaisuuden vallitessa mielikuvitukset lentelivät. Esimerkiksi näin:

Kylläpäs oli hauskaa! Olikohan ainoakaan ihan ohjeiden mukaan koristeltu? Osaatteko arvata minkä näistä minä tein? Välillä jouduinkin lepuuttamaan sorminiveliäni, ja sillä välillä nopsemmat rakentelijat olivat saaneet pieneen kuuseen mahtumaan hieman muitakin koristeita:

kälyn maalaama kello

kuusen alle mahtui viimevuotinen kissojen lahjapallo, joka tänä vuonna ei tippaakaan kiinnostanut

matkamuisto Liverpoolista

Tiku ja Taku Disneylandista

Ja sitten olivat vielä leipomani vegaaniset piparit, nekin piti sinne mahtua, ja piparminttukepit ja hopeanauha ja olkipukit ja...

Onneksi pikku kuusi oli vahvaa tekoa ja jaksoi kantaa kaiken tyylikkäästi.

Tänään, kun aioin alkaa riisua kuusta, huomasin siinä uuden koristeen:

Mitä ihmettä! Pian kyllä tajusin, että joku innokas oli maistellut leipomiani pipareita ja ripustanut langat kuuseen! Vaikka enimmäkseen pipareita oli kadonnut siltä puolelta kuusta, jossa minä istun yleensä lukemassa...vein kyllä langat roskiin...

ja loput piparit keräsin kulhoon Omppukylän raunioiden seuraksi:

En vielä malta kokonaan riisua kuusta. Ehkä legokoristeet täytyy purkaa, jotta saamme ensi vuonna näpertää uudenlaisia. Siihen saattaa kyllä kulua aikaa...näillä sormilla... mutta onhan aikaa...muistella...

Joulukortteja

Kun aamulla kävin viemässä linnuille ruokaa, järvi ulvahti. "Oi, se alkaa laulaa!" ajattelin, ryntäsin sisälle pukemaan lisää vaatetta päälleni ja kipaisin laiturille.

"Uuuuiiii!" sanoi järvi.

"Enpä taida", vastasin ja pyysin anteeksi, että edellisenä päivänä olin rikkonut uuden kauniin jään pitkille halkeamille avantoa hakatessani.

Varmaan järvi antoi anteeksi, sillä se aloitti upean konsertin yksin minulle. Tai no, tuolla kauempana on toinen yksinäinen, pilkkijä. Kuinka hän on jo uskaltanut tuonne jäälle? 

Vastarannan jää piti hiljaista hyminää koko pituudeltaan. Lyhyitä sooloulvahduksia, hiukan kovemmalla äänellä, kuului sieltä ja täältä. Ja yhtäkkiä suoraan jalkojeni alta kuului riehakasta ritinää ja rätinää ja heti perään mahtava sudenulvahdus. Huiii! Seisoin pitkään ihan hiljaa paikoillani ja kuuntelin hienoa konserttia.

"Tähän kohtaan tarvitaan taas sellainen sydämenhypähdysulvahdus", ajattelin. Siirryin aivan laiturin reunaan ja yritin keikuttaa sitä. Se oli kyllä tiukasti kiinni jäässä, mutta ehkä se hiukan kallistui.

UUUUUUIIIIIII! sanoi jää laiturin alta ihan pelästyttävän karmealla äänellä. Asuukohan järven haltia laiturin alla? Herätinkö sen? Suuttuiko se?

Ei se suuttunut, sillä konsertti jatkui yhtä kauniina ja yllättävänä kauemmin kuin jaksoin, tarkenin kuunnella.

Kuusen vieressä seisoo kauris. Sen pilkut eivät näin kirkkaana päivänä näy kovin hyvin, mutta kun alkaa hämärtää, ne näkyvät. Ja sitten myös huomaa, että eihän se ihan oikea kauris olekaan!

Eräänä päivänä, aamuhämärissä kylälle kävellessäni näin kolme pientä kaurista. Voi miten pieniä ne olivat, varmaan pienempiä kuin tämä kuvan valokauris. Ne kiiruhtivat tien yli, yksi hyppäsi metalliaidan yli, mutta toinenpa pujahtikin aidan ali! Niin pieniä ne olivat. Siihen ne jäivät seisomaan, lähtivät metsään vasta kun kolmaskin pikkuinen oli rauhallisesti kävellyt tien yli.

Puiden takaa ilmestyvä aurinko maalasi vitivalkeaan, kylmään maisemaan tulenpunaisen lämpimän männikön! Oi, mikä kontrasti! Tämä kuva on vain minun aivoarkistossani, mutta en malttanut olla kuvailematta sitä teille. Mutta sanat eivät riitä kertomaan. Ehkä aurinko jonakin päivänä yllättää teidätkin maalailullaan.

Kylällä oli Jouluremmakka, kaikenlaista jouluohjelmaa, torilla myytiin, soitettiin ja laulettiin, tarhalaiset opettivat viittomaan "joulupuu on rakennettu". Oli myös joulukuusenkoristelukilpailu. Kyllä nämä mielikuvitukselliset villasukat hyvin käyvät kuusen koristeeksi, samoin kuin karkkipaperit.

Omin käsin askarrelluista koristeista, niiden tekemisestäkin, jää pysyvimmät muistot.

 Vaikka piirakoita leivotaan ja syödään ja ostetaan torilta jokaisena vuodenaikana, kyllä ne kuitenkin jouluna maistuvat parhailta. Koska nehän on leivottu joukolla, ehkä joululauluja laulellen ja aikaisempia jouluja muistellen. Jouluremmakan piirakat olivat käsin tehtyjä jyvistä alkaen. Ja namskis, hyviä! Vaikka syötiinkin ennen joulua.

"Koti tuolla jo vilkkuvi kultainen..."

Kun puissa ei ole lehtiä koti näkyy hyvin lahden toisella puolella. Kotimatkalla alkoi jo hämärtää. Päivä on lyhimmillään eikä kylällä ehdi pitkään olla, jos aikoo valoisaan aikaan takaisin. Mutta viikon päästä alkavat päivät jo pidentyä, eikä aikaakaan, kun viimevuotisen polttamatta jääneen kokon sytyttämistä voi yrittää. Niin se aika vierii.

Käännähdän. Laskeva aurinko maalaa minulle viimeisillä säteillään kultaisen joen järven rantaan. En ollenkaan tiedä, kumpi on kauniimpi, kesä vai talvi. Onneksi on molemmat.

Rauhallista joulua kaikille ystävilleni!

(Teillekin, jotka ette höpinöistäni 👍 tykkää.😉)

Jälkijoulu

 Olipa meillä kiva joulu! Ensimmäinen vieras saapui 22.12. Viimeiset lähtivät kotiin 26.12. Melkein kaikki ehtivät nähdä toisensa ja me vanhukset saimme viettää kaikkien kanssa ikimuistoista  laatujouluaikaa. Joulurauhan julistamisestahan se alkoi, ja riisipuurosta. Siinäpä sattuikin hassu juttu: Istuin pöydässä Tommin vieressä, ja ojensin lautaseni, että hän nostaisi siihen puuroa. "Jos tässä on manteli, se kuuluu kyllä minulle", Tommi sanoi, ja arvaatte kyllä kuinka siinä kävi: minä sain mantelin. Vaan ei Tommi sitä kuitenkaan halunnut...

Mutta miten ihmeessä ei yhdestäkään kolmesta jouluilta-ateriasta (jokaiselle aterialle riittivät onneksi samat ruokalajit, ettei koko ajan pitänyt kokata!) ole yhtään ainoata kuvaa? No, meille taisi olla syömistä tärkeämpää seurustelu, sillä aattoateria kesti varmaankin neljä tuntia, vaikka juustot jäivät vielä kokonaan tarjoamatta.

Mutta on minulla muutama kuva muista joulutapahtumista.

Joulusaunasta tietenkin piti päästä avantoon pulahtamaan. Mestarina toimi tänäkin vuonna Tommi; tässä kuvassa kylläkin rikkomassa seuraavana päivänä uutta jäätä avannosta, että päästiin toisenakin päivänä pulahtamaan. Olipas se jäätävän mukavaa!

Jään palasista syntyi Katjan toimesta hienot lyhdyt tunnelmaa luomaan.

Muutakin jäätävää touhua Tommilla oli siskonsa Alisan kanssa: he raahasivat jättisuuren, tai ainakin jättipainavan jäälohkareen etupihalle ja muotoilivat siitä Mörön!

Siinä se kuin vuori tuijottaa, silmät kiiluen. Nostin polun toiselle puolelle jäälyhdyn, että Möröllä olisi jotain tuijoteltavaa. Ihanan lämpöiset kynttilävalot!

Niin ja joulunahan annetaan lahjoja! Minullahan sattuu olemaan nimipäivä jouluaattona, ja jännään aina muistaako joku koko juttua. Tänä vuonna onnisti: Tiinalta sain paketillisen kukkia:

hauskoja legosukkulentteja, joita olinkin havitellut olohuoneen pimeimpään nurkkaan jo jonkin aikaa.

Joulukuusen alta löytyi muutama pikkuinen paketti jokaiselle. Vävy oli ollut onnekas ja saanut juuri ennen joulua lottovoiton ja kilttinä ihmisenä päätti lahjoittaa jokaiselle auton! Mutta lottovoitto ei ollut kovin suuri, joten:

autotkaan eivät olleet suurensuuria. Mutta hauska niillä oli leikkiä kolarointia!

Kaikkien runsaiden aterioiden vatsapainoksi kävimme, me jotkut reippaat, ulkoilemassakin:

Tässä Tommi, Katja ja minä kahlaamme Koskenniemen auraamatonta tietä jonkin matkaa, eteläsuomalaiset puhtaanvalkoista lunta ihastellen ja me tytöt enkelinkuvia tehden. Tässä Katjan taidonnäyte:

Avulias Tommi nosti minut ylös hangesta.(ettei enkeli menisi pilalle!)

Tyttötriona, Katjan ehdotuksesta, kävimme Luukaarteen laavulla lumisia maisemia ihailemassa.

Luontopolku oli lähes kävelemätön, joten saimme vähän enemmänkin ylimääräistä energiaa kulumaan kun avasimme polkuja.

Sellainen, perinteinen, kuitenkin erilainen kuin koskaan ennen oli tämän, eikun viime vuoden joulu. Vain Kristian, joka on armeijassa ei ollut mukana. Eivätkä kissat.

Mutta hei! Koska kuvia oli niin vähän, laitan tähän loppuun joulukuusenkoristekuvakavalkaadin:

pikkuinen viisikantatähti, jonka tein viime jouluna. Se jäi kotiin, kun muut tähdet lähtivät koristamaan kylän jouluremmakan kuusta.

joku lapsista antoi tämän joululahjaksi muinoin.

ristilukkikin pääsi kuuseen. Tänä jouluna laiton kuuseen kaikki koristeet, paitsi niitä, jotka olivat liian painavia hennon kuusemme oksille.

lasipisara, joita löysin Stanfordin lahjatavarakaupasta Kaliforniasta

kaikkein vanhin koristeemme?

paperitähdet teki joku tuntematon mummo ehkä 30 vuotta sitten. Japanilaistyylisiä temari-palloja askartelin Manchesterissa.

Yellow submarine Liverpoolista. Omistaja katselee taustalla Suomi-Slovakia nuorten lätkämatsia. Hyvä Suomi!

Pasilassa piirustuslehtiön kannesta askarreltu joulusydän

Katjan kummitädin tekemä keinujatonttu

tähtiä on kuusen täydeltä

Chip `n Dale Floridan Disneyworldistä

Kälyni maalaamat kauniit posliinikellot vaativat tukevampia oksia.

Rashan lahjoittama maustekaksikko pääsi uunin päälle.

kortinvartijatottu odotteli postia eteisen hyllyllä.

olkipukit kuusen alla joulutähti seuranaan.

 Sellainen joulu oli meillä, noin pikakelauksella esiteltynä. Rauhallinen, leppoisa. Toimelias ja unelias. Ikimuistoinen.