Kesän ensimmäinen helleaalto oli jo alkanut, mutta eräänä aamuna oli sen verran viileää, että uskalsin ehdottaa Artolle pyöräilyä Haisovan kanavalle, jonka löysin jo viime kesänä karttaa tutkiessani. En toki ajatellut, että siellä olisi mitään Englannin kanaviin verrattavaa, tuskin edes sulkua, niin ainakin karttaa tulkitsin, mutta jostain syystä jo itse sana "kanava" kiehtoo kovasti mieltäni. Se pitää päästä näkemään.
Ajelimme reipasta vauhtia ja yritin kuikuilla ympärilleni, jotta muistaisin takaisin tullessani, mitä valokuvattavaa ja missä olisi matkan varrella. Jos vaikka kirjoittaisin Jutun kesäisestä suomalaismaisemasta.
Voi miten paljon kauniita maisemia! Suurin osa tiestä oli toki jo tuttua, mutta juuri tällaisena kesäpäivänä sitä en ollut nähnyt. Ja kun käännyimme Litmaniementieltä Roikanniementielle, kaikki oli uutta. Mutta näette kuvat ottojärjestyksessä, eli paluumatkalla. Aloitetaan Haisovasta.
Tässä. Mutta eihän se näytä ollenkaan kanavalta, salmi siitä ennemminkin tulee mieleen. Ja sen yli kulkee tie, jolla on ihka uusi rumpu:Onkohan joku asetellut nuo kivet tuohon ympärille, kun sehän on aika kauniin näköinen? Tai no.Kukkaniitty siinä ympärillä, tai hiekkakuopan reunalla oikeastaan, oli nätimpi. Ja puna-ailakin siemenet olivat jo kypsiä, varistelin niitä hiukan nenäliinan sisään. Voin sitten ripotella niitä omalle niitylleni, vaikka onhan siellä jo näitä puna-ailakkeja ennestäänkin. Mutta jotain täytyy saada matkamuistoksi tältä pieneltä pyöräretkeltä. Ei ollut tällä kanavalla matkamuistomyymälää.
No lähdetäänpä sitten paluumatkalle.
Ehkä tätä ei voi kauniiksi sanoa, mutta siinä oli sellaista tunnelmaa, jonka aina aistii soratiellä, jonka varrella kasvaa kesäkukkia. Jotain ikuista. Joka kesä uusiutuvaa. Onnellistuttavaa.Vähän matkan päässä oli heinä leikattu...-voi kun en tiedä näitä nykyisiä maatyösanoja! Sanotaan vaikka hauskoiksi tötteröiksi. Ennenvanhaan, kun hevonen veti haravakonetta, tötteröt olivat saroilla poikittain ja siitä ne nosteltiin seipäille. Minäkin olin mukana nostelemassa, sitten vähän isompana kuin pienenä. Ja ihan isona sain haravoida hevosen (se nimi oli Pirkko) kanssa kokoon "jälkiä", niitä heiniä, jotka olivat jääneet seipäille nostelijoilta maahan lojumaan. Mutta tälle pellolle oli tulossa traktori (vai onkohan se nimeltään jotain muuta?), joka kierittää sen muoviin valkoiseksi, lumipallon näköiseksi.Toisella puolella tietä oli toisenlainen pelto. Minusta se näytti koiranputkelta, mutta saattoihan se olla kuminaakin. Maustepelto. Tuoksu kyllä oli sama kuin meidän pihalla niissä koiranputkikohdissa.Ja sitten vähän matkan päässä toisella puolella tietä oli laidun! Ihan oikeita lehmiä! Niitä ei enää näe niin usein kuin ennen. Ja mummolan lehmät olivat ruskeankirjavia. Nämä ovat jotain muuta kuin ayrshiret. Kävimme muuten Skotlannissa kävelemässä Ayrshiren laaksossa. Hups! Minne se ajatus taas vaelsi!Tämä pikkuinen ei ehkä ollut koskaan ennen nähnyt polkupyöräilijää, niin tarkasti se minua katseli ohi ajaessani.Soratie päättyi, ja oikealle käännyttyäni pysähdyin Mantereensalmen sillalle ottamaan kuvan samaisesta laitumesta, vastakkaisesta suunnasta:
Tässä kohdassa tietä on kolme salmea ihan peräkkäin: Mantereensalmi, Pippurinsalmi ja Lapinsalmi, jonka silta on korkealla, niin että isotkin purjeet mahtuvat ali. Luulen niin. Semmoisesta on vaikea saada kuvaa, ainakin tieltä, joten jatketaan matkaa.
Tai kas! Tien toisella puolella uiskentelee lintu. Onkos se telkkä vai koskeloisä? Ei se kertonut, tuijotti vain tarkasti mitä aion.Toisaalla järvessä kasvoi kukkia. Oikeastaan tämä kuva kuuluu sarjaan "taidekuvat", niin epätarkka se on, mutta muuten kaunis.
Tienvarretkin olivat kukassa:
![]() | ||
| leinikkiniitty |
![]() | ||
| monenlaista sinistä ja punaista |
![]() |
| hieno rytmitaju näillä |
Ja sitten ihana yllätys, kultakuoriainen! Vai onko se kuparinen?:
Maisemia, joiden kohdalla oli pakko pysähtyä:
![]() |
| koiranputkin koristeltu pelto |
![]() |
| viihtyisä vihreys |
![]() |
| muinaisten pyöräretkiemme tärkeät pointit: sähköpylväät, maitolava, postilaatikko. Hiekkalaatikko puuttuu tästä pienestä mäestä. Ja tie oli ennenvanhaan soraa. |
![]() |
| "katson maalaismaisemaa ja ymmärrän..." |
Mukavaa ajeleskella näin kauniissa maisemissa! Ja kesä! Vaikka kohta varmaan kaipaan talvea! Kimaltavia hankia, liukkaita latuja...- mutta hei! Mitäs tuolla on? Eivät ne ole oravanmarjoja vaikka ensivilaukselta niin luulin. Kissantassuja! Tai siis käpäliä. Ja noin paljon, aina vain uusia mättäitä!
Nekin alkavat käydä harvinaisiksi tässä maailmanajassa. Mutta miten hauskoja!Tiedänpä meidän järven Syvälahden kalliolla paikan, jossa niitä kasvaa. Tänä kesänä en ole vielä käynyt katsomassa, ovatko ne lisääntyneet. Ehkä huomenna menen.



































