lauantai 6. tammikuuta 2024

Jääleikkejä

 Jokunen viikko ennen joulua oli mukavia pieniä pakkasia, ja mieleeni tuli taas kokeilla tehdä jotain jääkylmää kaunista. En nyt siis tarkoita mitään jäätelöä tai muuta syötävää, vaan ihan "Taideteoksia", joilla ei ole muuta merkitystä kuin että niitä on hauska tehdä ja katsella. Ns. ihailla kättensä työtä.

Joulupaperia etsiessäni löysin pussillisen ikivanhoja ilmapalloja, ja kokeilin, saisiko niistä mitään hauskaa pakkasen avustuksella. Täytin yhden pallonkuoren vedellä ja sidoin tiukasti kiinni, mikä olikin paljon helpompaa kuin kuvittelin. Vesi ei purskunnut ulos pallosta vaan painui alaspäin ja venytti pallonkuoren suun pitkäksi ja helposti pussinsulkijalla suljettavaksi. Sidoin tähän koepalloon narun ja ripustin sen seinustan kalaverkkoon jäätymään. Ja hups! siitä tuli kiva ihan parissa yössä, vaikka ilma oli lämmennyt lähes lämpöasteisiin.


Siinä se nyt nököttää grillikatoksen aidan reunalla pakkasen kauniisti huurruttamana.

Koska koekappale onnistui niin hyvin, täytin loputkin pallonkuoret vedellä. Nyt upotin jokaiseen pätkän rautalankaa, että voisin ripustaa pallerot jonnekin. Suiden sulkeminen olikin vähän hankalampaa kun rautalanganpätkä kurkki siitä pallonsuusta ulos. Mutta kohtapa olikin etupihan terassille viritetylle narulle ripustettu 8 palleroa kuivu...-eikun jäätymään. Siinäkin kesti vähän kauemmin kuin ajattelin, koska ilman lämpö pysyi monta päivää nollan paikkeilla.

Pallonkuoret lähtivät tosi helposti irti, vedin vain pikkuisen naarmun kynnellä ja kuorin pallon. Rautalangat olivat jäätyneet hyvin pallojen sisälle. Jee, se onnistui!

Olin jo miettinyt niille hyvän paikan grillikatoksen humalaköynnöksen keskelle roikkumaan.

Kun ilta alkoi pimetä, kiedoin palloröykkiöön ledtuikkunauhan. Oooo!


Semmoinen kokeilu. Entäs sitten?

Jonakin edellisenä jouluna Tiinan tallilla myytiin kannatuspikkuleipiä neliskulmaisissa laatikoissa. Tiina toi joulunviettoon tullessaan kaikki perheen tilaukset tänne tilaajille jaettaviksi, ja tyhjät laatikot sitten jäivät meille. Täytin kaikki kymmenen vedellä terassille jäätymään, ja kun ne olivat hiukan hyytyneet, koristelin ne läheskuolleen hyasintin kukkasilla.

Ooo, söpöjä!

Sitten kokeilin, saisiko niistä jäätiilistä rakennettua seinän. Sepä sujuikin näppärästi, kun käytti vesisuihkua liimana! Napsahdellen laatat tarttuivat toisiinsa, ja sitten myös märkiin mustiin karvalapasiini. No mustat karvatupot nyt eivät kyllä kaikkein kaunein lisä näihin herkkiin laattoihin ollut. Mutta hyvä siitä tuli. Vaikka joka toinen laatta pitikin laitta toisinpäin, koska niiden reunat olivat kaltevia.


Laitoin heti seuraavat kymmenen jäätymään ja karsin tällä kerralla ruusubegoniasta loppuunkukkineita kukkia niiden koristeeksi. Ja niiden jälkeen jäädytin 9 , jotka koristelin talventörröttäjillä. 9, koska yksi rasia oli haljennut.
Hienosti ne pysyivät päällekkäin vesiliimalla, vaikka jotkut paukahtelivatkin kuin sähkötolpat pakkasella.

Seuraavan kokeilun tein jätskipurkeilla, sellaisilla soikeilla. Koska nyt ei ollut tarjolla kukkakoristeita, liuotin veteen vesivärejä; jospa niistä saisi aikaiseksi sellaisen värikkään ikkunan, joita joissain huvimajoissa on, ja niin muuten oli meidän Liverpoolin talossammekin! Se kokeilu ei ihan onnistunut, koska väriaine kokoontui keskelle rasioiden pohjia eikä tasaisesti joka puolelle.


Näiden tiilien reunat olivat niin epämääräisen vinot ja kaartuvat, ettei niistä pystynyt ihan helposti tekemään seinää, joten kiinnitin ne koristeiksi katoksen ylätukien päälle. Ehkä näistäkin voisi kehitellä jotain kivempaa.

Ehkä ensi talvena rakennan toisenkin seinän, niin katokseen tulee enemmän sisätilan tunnelma. Tai sitten ostan vappuna suuren määrän ilmapalloja ja ripustan katoksen joka sivulle palleroita! Siitäpä voisikin tulla ihana! Mutta sitten pitäisi hankkia myös ledtuikkunauhoja ja lisää rautalankaa. Täytyypä kirjoittaa aivojen muistilistaan...-miltähän vesiväri näyttäisi palleroissa?

Mutta ensi viikolla pakkanen lauhtuu niin että pääsee hiihtämään. Ehkä laduilta löytyy jutunaiheita?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa!

 Tähän päättyy tämä juttelublogi. Jos haluat lukea lisää höpöttelyjäni, siirry seuraamaan tätä: https://kotiankkurissa.blogspot.com