Konnus

Käväisimme eilen Jyväskylässä Kuokkalan kartanon ravintolassa syömässä, mutta siitä ei sen enempää kuin että ruoka oli taivaallisen hyvää, niin että minäkin, joka en kalaa joskus voi edes sietää, aloin melkein itkeä kun maistelin ...-mitähän kalaa se nyt olikaan? Kuhaa? Kuvia olisi tietysti kannattanut ottaa niistä mestarikokkien annosluomuksista, olivat myös todellista silmänruokaa. Sinne kaikki menkää!

Tänään kotimatkalla ajelimme Leppävirran kautta, kävimme katsomassa Konnuksen kanavia.

Emäkoski ja Pirttikoski ovat ne väylät, joiden kautta vapaa vesi virtaa Kallavedestä Unnukkaan.

Näytti kyllä vähän siltä, että vesi sulkuportin molemmilla puolilla olisi ollut yhtä korkealla, koska pudotusta oli vain 0,6m. Väkisinkin vertasin tätä uusinta sulkua Englannin kanavien sulkuihin, joissa putouskorkeutta oli monesti metritolkulla. Ja lisäksi kymmenittäin sulkuportteja peräkkäin, jos piti ylittää joku korkeampi mäki. Sillä niin siellä tehdään. Ja siksi mäen päällä pitää olla iso vesivarasto, että vettä riittää laskettavaksi kaikille kulkijoille molempiin suuntiin! Niiden kanavien varsilla oli todella mielenkiintoista kuljeskella!

Mutta tästä Konnuksestahan minun piti kertoa!

Tämä uusin sulku on rakennettu 1973 kun uusi Saimaan kanava ja syväväylä rakennettiin. Ensimmäinen kanavista rakennettiin 1841, mutta Saimaan kanavan valmistuttua se jäi liian pieneksi, ja toinen kanava ja sulku valmistuivat 1869. Siinä oli nälkävuosien työläisille lapiohommia! Vanhin kanava jäi käyttöön uittokanavaksi ja sai uudet betonoidut seinät.

 Tämä siis on se toinen kanava. Upeat kiviseinät ja ihanan vehreät maisemat. Luin jostain, että Suomen puutarhojen rakentamisen historia sai alkunsa kanavien ja rautatieasemien ympärille istutuista puista. Täälläkin oli varmaan istutettu puita, mutta ne olivat ihan supisuomalaisia lajeja, koivuja ja mäntyjä. Oli siellä sitten upea juhannusruusupensaskin!

 No, tässä muutama linssiludekasvikin tuli kuvaan! Kaikenlaisia jänniä yksityiskohtia:

 Aurinko oli vielä näin aamulla leikkisällä tuulella:

Vanhempien kanavien ylitse pääsi siltaa pitkin, ja polku johti ihanan vilpoisen metsikön läpi koskille.

Vesi solisi, linnut lauloivat, perhoset lentelivät...-Kesä! Oli kyllä ihan mukavaa kuljeskella Jyväskylän  kaduilla hyvässä seurassa, kun ihmiset istuskelivat katukahviloissa juttelemassa ja nautiskelemassa kauniista kesäillasta, mutta enemmän kyllä kaipaan sitä rauhaa ja autuutta, jonka sisälle luonnossa voi käpristyä. Yksin tai yhdessä.

Sanoin kuvaamattoman kaunista. Ja siksipä olisinkin halunnut liittää tähän juttuun jonkun solisevista videoistanikin, mutta blogger ei (taaskaan) suostunut sitä tekemään. Soliskaa hiljaa mielissänne kun luette!

Varhain aamulla

 Niinkuin olisin astunut uuteen maailmaan:

Yön kosteus, kesän lämpö, sireenin tuoksu! Linnut eivät vielä olleet hereillä, järvikin nukkui tyynenä. En päässyt heti liikkeelle.

Illalla, kun kastelin janoisimpia taimia, huomasin, että upeaksi suunnittelemallani kukkaniityllä kasvoi vadelmapuskanpoikasia! Luulin repineeni kaikki juurakot pois keväällä kun möyrin mullassa, mutta ainahan niitä jää talikon ulottumattomiin. Halusin kokeilla, kuinka siemenkangas toimii, tähän levitin kesäkukkaniityn:

Onpas huonoja kuvia! Mutta siinä näkyy, tuossa alemmassa kuvassa, kuinka niittykankaalle kävi.

Nuo sinivihreät ovat kankaan riekaleita! Tässä jossain lähistöllä pesi räkättipariskunta ja ne huomasivat, että kankaan alla möyrii maukkaita matoja. Niitä sitten yhdessä naposteltiin, harmi vain, että joku oli laittanut ne peiton alle! Mutta hyvinhän tuo kangas terävällä nokalla rikkoontui...-nyt, kun poikaset ovat kuoriutuneet, kankaan maatuminen sujuu varmaankin pikavauhtia, sellaista silppua siitä on tullut. Onneksi siemenet itivät, ennenkuin nälkäiset linnut huomasivat matoniityn.

Sille tuholle en pysty mitään tekemään, mutta vatunpennut voin repiä irti näin alkajaisiksi. Ehkä niitä juurakoita joskus myöhemmin, kun niitty on kukkinut. Ellei pupuperhe keksi, että "onpas hyviä taimia meille istutettu"!

Oli jo tosi kuuma (minun mittapuuni mukaan), olin ihan hiessä, kun vatuntaimet oli kitketty. Suihkuttelin niityn vielä vedellä, että multa asettuisi takaisin taimien juurille, möyrimiseni jälkeen. Olisin tietysti voinut samalla suihkuttaa itsenikin, viileäksi, kas kun ei tullut mieleen juuri silloin.

Aamuhetket, kun aurinko paistaa vielä matalalta, ovat maailman kaunein asia. Tein siis pienen kierroksen ihaillen

 voikukanlehtiä,

koiranheiniä,

kimalaisia,

 

muita pikkuötököitä (tämän tosin huomasin vasta kuvaa zoomatessani)

 

muurahaisia pionilla ( tiesittekö, että muurahaiset auttavat nuppua aukeamaan?)

 

nokkosperhosen toukkaa, joka söi niin vauhdikkaasti, että päästä tuli epätarkka!

Ja onhan pihalla kukkiakin:

 

akileijoija monta laatua

 

pioneja,

 

keisarinkruunu,

 

joku tämmöinen mehikasvi,

 

unikko. (miksi olen valinnut valkoisen, kun tykkään enemmän punaisista?)

 

Tämä olikin päivän uutuus:

kesäkurpitsa! Vaikka se näytti aika huonovointiselta vielä muutama päivä sitten.

Kierroksen jälkeen olinkin niin litihikinen, että hyppäsin järveen! Ihanaa siellä kelliskellä ja jälkeenpäin istuskella paarmattomalla laiturilla. Taitaa tulla taas tosi kuuma päivä! onneksi voi ulkoilla varhain aamulla.