Täysikuujuhla

 "Jos metsään menet kulkemaan ja olet kuin et oliskaan voit nähdä siellä Kummaiset, niin kummalliset kummaiset..."

Näin talvella, kun pakkanen paukkuu, useimmat Kummaiset kuorsaavat tai nukkuvat ihan vaan hiljaa puiden koloissa ja heinien kätköissä. Mutta joulun aikaan saattaa todella nähdä kummaisia, vaikkapa tonttuja kuljeksimassa varovasti jonnekin Minnelienee

 jonnekin missä niillä on tärkeää asiaa ennen joulua, ja sitten joulun jälkeen takaisin Korvatunturille. Mutta voivat ne harhailla jossain lähimetsissäkin,

 kun niiden vuoden työ on tehty ja ne voivat hetkeksi levähtää.

Niitä voi nähdä puissa piileksimässä, sillä ne pitävät kovasti kiipeilemisestä, ja niiden mielestä on kivaa pudotella lunta poluilla kulkevien ihmisten niskaan. Kun ihmisethän eivät usein edes tiedä, että niiden päiden yläpuolella piileksii tonttuja.

Tai sitten tonttuja voi yhtäkkiä ilmestyä koloista hangen alta,

jonne ne kaivavat käytäviä, että saisivat rauhassa, ihmisten huomaamatta, kuljeksia pihoilla ja metsissä.

Mutta tarkkaavainen kulkija saattaa nähdä myös peikkoja ja menninkäisiä, sillä ne viettävät joulun tienoilla keskitalven täysikuujuhlaa, ja se on juuri tänä yönä.

 

Ne ripustavat puihin lyhtyjä

 

ja keräävät oksia nuotiota varten

ja kun täysikuu nousee hiljalleen taivaanrannan yläpuolelle, ne sytyttävät valkeat ja alkavat hiirenhiljaa hymistä täysikuuhymnejä, jotka kuulee vain, jos on itse tonttu tai peikko tai joku muu Kummainen.

Peikot ja menninkäiset istuskelevat mieluummin tulen ääressä, mutta tontut kuljeskelevat lyhtyineen ja kynttilöineen ympäriinsä pihoilla ja metsiköissä.

Mutta kun kuu nousee ylemmäs, kaikki tulet sammutetaan, ja kaikki Kummaiset vain katselevat kuuta ja ihastelevat sen lumeen heittämiä varjoja.

Keskitalven täysikuujuhla on lyhyt ja salainen, enkä minäkään, joka sentään sain luvan seurata juhlaa salareportterina, oikein ymmärtänyt, mistä siinä oikein on kysymys. Mutta tunnelmallista se oli. Ehkä saan kokea sen uudestaan ensi vuonna.

Valkeus

 Kerran Skotlannissa kävelin vuorilla, en muista tarkalleen missä, mutta sen täytyi olla lähellä Kinlochia koska olin yksin matkassa. Saavuin pienelle lammelle ja istahdin sen rannalle ihmettelemään luonnon kauneutta. Oli pilvinen päivä, mutta pilvet olivat haihtumassa.

Lammen vesi oli pikimustaa. En muista koskaan ennen nähneeni niin mustaa vettä ja mietiskelin, miksi se oli sellaista. Aivan kuin jotain tiivistä massaa, niinkuin sen päälle voisi mennä kävelemään.

Äkkiä veden pinta alkoi väreillä ja sen pinnalle ilmestyi pientä kimallusta. Vähitellen kimallus laajeni, suureni ja syveni, tuntui, että vesi keveni ja täytti ympäristönsä ihmeellisellä valohunnulla, jollain taianomaisella. Aivan kuin luonto olisi halunnut sanoa minulle jotain. Mutta en ymmärtänyt mitä. Katselin vain lumoutuneena luonnon eloon heräämistä.

Vähitellen lammen vesi muuttui kirkkaan läpinäkyväksi niin että voin nähdä kivet ja ruohon lammen pohjalla. Veden pinta häilyi vaalean sinisenä. Pilvet olivat poissa, taivas sininen.

Mietiskelin tätä tapausta usein tänä syksynä, kun tuntui, että pimeyttä alkaa olla jo liian paljon. Ja ajattelin sanaa valkeus. Lammen rannalla istuskellessani ei ollut pimeää, ei yö, sillä Skotlannissa kävelin vain päivisin. En muista, ajattelinko lammen rannalla sanaa valkeus, mutta tunsin sen. Ja se täytti minut kokonaan, ja tunsin olevani osa ympäröivää maailmaa. Siis Maailmaa.

Ajattelen, mahtaakohan pohjoisen asukkailla olla samanlainen tuntemus kun aurinko ensimmäisen kerran nousee näkyviin pitkän kaamoksen jälkeen.

Tämän tarinan minulle inspiroi juuri kuuntelemani J.S.Bachin musiikki, jossa tapahtui juuri näin. Vaskien valo kohosi gambojen ylle ja valkeus koitti ylen suurella riemulla! Uskon, että Bach on joskus kokenut samanlaisen valaistumisen kuin minä siellä lammella.

Iloitkaa ja riemuitkaa! Sunnuntaina päivä on jo minuutin pidempi kuin nyt!

18.12. 2x3 yötä jouluun

 

 Aamuisin on niin pitkään pimeää, että voi venyttää aamiaista vaikka kuinka kauan, koska aamuhan tulee vasta, kun aurinko nousee.

Aamiaisen ajaksi sytytän kynttilät, tai tuikut, eihän puhelimelta lehden lukemiseen muuta valoa tarvitse. Eikä aivojenherättelypeliin. Tänä aamuna aivoni kylläkin toimivat jo aamiaisaikaan hyvin, sillä nukuin makeasti jopa 7 tuntia. Mutta kellohan oli vasta 5? Katsoin ulos, aivan kuin sieltä löytyisi tähän mysteeriin ratkaisu, ja oih! Taivas oli pilvetön ja tähtösiä täynnä! Siispä nopsastinopsasti (koska taivas menee niiiiin nopsasti pilveen) vedin vaatteet päälleni, huopikkaat jalkaan ja lähdin pihalle.

Tämä kuva kylläkin on aiemmin otettu, kun kuu valaisi kaiken maagiseksi ja ripotteli hopeahelmiä hangelle, Pidän siitä kovasti ja halusin näyttää teillekin ihmeellisen yön. Aika pimeä se on, vaikka kuutamoinen.

Viikonloppuna satoi paljon lunta ja räntää, ja tuuli tuiversi, joten polkuni olivat melkein kokonaan umpeutuneet. Onneksi huopikkaissa on pitkä varsi enkä kastellut jalkojani kahlatessani kasvimaalle, josta näkyy eniten tähtiä. Siellä ne olivat, kaikki tutut, vaikka emme olleet pitkään aikaan nähneet toisiamme. Leijonan olen tänä talvena nähnyt vain kaksi kertaa, ja nyt se on jo kiivennyt korkealle etelän taivaalle.

Yritin talloa polkua paremmaksi, mutta talvihämärässä se oli vaikeaa, kun ei oikein nähnyt, missä se umpeenlumettunut polku kulki. Usein astuin sivuun ja, no niin, lunta meni huopikkaaseen. Se niistä kuivista jaloista!

Koira haukkui. Ei vaan kaksi koiraa. Punatulkku jutteli männyssä jotain unissaan mutta kukaan ei vastannut. Tähdenlento! Se oli suuri ja aika hidas, niin että ehdin jopa esittää toivomuksen, ennen kuin se sammui. Mitä? Tietenkään en kerro, eihän se silloin toteudu!

Eilen oli koululla myyjäiset ja kävimme hakemassa sieltä joulukuusen, ihan oikean metsäkuusen Karhulan tilalta kuulemma, ja se on nätti vaikkei ihan kaunis olekaan. Nostimme sen sulamaan viileään kellariin vesiämpäriin, niinkuin ohje kuuluu, ja tänä aamuna kun kävin sitä katsomassa, siinä ei enää ollut lunta. Ehkä sen voisi jo kantaa sisään? Mutta ensin aion leipoa jouluherkkuja.

Siinä kiehuu taatelimössö, ja siitä siis tuli taatelikakku. Sillä aikaa kun se paistui, leivoin sulkaaviipalepikkuleipiä, ja niillä sainkin pikkuleipälaatikon täyteen.

Vielä haluaisin tehdä pipareita ja ripustella niitä kuusen koristeiksi. Ja ehkä piparkakkutalon...-mutta ei nyt, koska on jo lounasaika. Ja lounaan jälkeen lähden ulkoilemaan, tallomaan pihapolut kuntoon niin että huomisen räntä/vesisade ei pilaa niitä ihan kokonaan. On niin mukavaa kuljeskella lumisella pihalla. Kun ei vielä uskalla järvelle hiihtämään.

On keskipäivä ja aurinko yltää juuri ja juuri kurkkaamaan vastarannan puiden latvojen yli.

Nyt ei polkujen poikki risteydy yhtään hiirenpolkua, vaikka aiemmin niitä on ollut useita. Siellä ne hiiret ja myyrät kipittelevät lumen alla suojaisissa tunneleissa, eikä nälkäinen varpushaukka parka saa helposti vatsantäytettä. No ei se kovin nälkiintyneeltä vielä näyttänyt siinä pensaan oksalla istuskellessaan, viime viikolla, vai oliko se jo edellisellä viikolla, en muista. Tiaisillakin on pulleat masut tuossa ruokinnalla kinastellessaan.

Kas niin, polut alkavat olla kunnossa! Ja aurinko jo laskee, onneksi jo muutaman päivän päästä päivä alkaa pidentyä.

Mutta kohta on joulu! Jospa leipoisin vielä yhden kakun...

Siellä se paistuu!

Dundeen kakun! Se on nimetty skotlantilaisen Dundeen kaupungin mukaan. Se on kiva kaupunki, siellä on upouusi Viktoria ja Albert -museo ja vanha tehdasmuseo Verdant works ja kaikista mielenkiintoisin on Discovery-laiva. Ja tietysti siellä saa Dundee-kakkua, ihanan hedelmäistä makeaa kakkua, jota turisteille myydään pienissä pyöreissä rasioissa. Sellaisen leivoin. Olisin halunnut maistaa sitä, mutta en halunnut leikata siitä palaa, kun se on niin nätti. Vein sen kokonaisena kellariin odottelemaan jouluvieraita. toivottavasti hiiret eivät syö sitä kokonaan.

glögitauko

Olin jo ihan nääntynyt kaikesta touhusta enkä edes ehdottanut Artolle kuusen sisälle tuomista, vaan istuimme katsomaan Miracle on 34th street -elokuvaa, sitä vanhempaa versiota. Uudemman katsoimme eilen. Ihan mukavia molemmat. Uudempi on enemmän nykyaikaa, mutta vanhempi on rauhallisempi ja jotenkin tykkään siitä enemmän. Varsinkin niistä miljoonista kirjeistä joulupukille.

Mutta nyt on kyllä jo päivä pulkassa. Jaksaisinkohan vielä muutaman kuvan tähän lisätä...-hyvää yötä!