Tänäkin kesänä haarapääskyt tulivat meille "mökille" pesimään. Terassin katon alla on kaksi pesälautaa, ja tällä kerralla ne valitsivat eri laudan kuin viime kesänä. Minun mielestäni pesästä tuli suurempi ja hienompi kuin edellinen, vaikka emot näyttivätkin aluksi yrittävän rakentaa sitä sembramännyn neulasista. Hieno siitä lopulta tuli, munia haudottiin, reviirilauluja laulettiin antennin päällä ja lipputangon huipussa, ja hautojalle kannettiin herkkupaloja. Iltaisin pariskunta lenteli yhdessä järven yllä. Sitä oli tosi mukavaa katsella.
Munat kuoriutuivat. Sen huomasi siitä, että molemmat emolinnut kiisivät ympäriinsä keräillen ruokaa (hyttysiä, jes!) jälkikasvulleen ja lensivät kiiruusti pesälle tipauttamaan sen ammottaviin kitoihin.
Aluksi näytti siltä, että poikasia on peräti viisi kappaletta, mutta kahdella möykyllä ei ollut kita koskaan ammollaan, joten päättelin niiden olevan pesän koristeeksi savesta muotoiltuja antiikkisia patsasjäljitelmiä.
Kaksi kitaa aukesi jättimäisiksi aina kun poikaset kuulivat ruokakuljetuksen olevan tulossa. Kolmas, varmaankin viimeiseksi kuoriutunut, ei aina pysynyt tahdissa mukana. Mutta kun emopääsky huomasi tämän, se alkoi sivuuttaa suuret kidat ja antaa pienimmällekin vatsantäytettä.
Tätä jatkui monta päivää, ja joka päivä ruuanpyyntisirkutus muuttui kovemmaksi. Mutta jos ihmisiä (tai pupuja!) oli lähettyvillä, emo kirkaisi varoitushuudon, ja heti pesässä tuli hiirenhiljaista. Kun tulin ovesta ulos, sirkuttelin pesässä makaaville, ne vain katselivat ihmeissään. Mutta jos pysähdyin ja puhuin ihmisten kielellä, ne painautuivat pesän pohjalle näkymättömiin.
Nyt poikaset ovat kasvaneet niin isoiksi, etteivät ne tunnu ollenkaan mahtuvan pesään. Kaksi suurinta istua nököttää kylki kyljessä pesän laidalla. Kolmas, pienin, on liikkuvaisempi, milloin pesässä, milloin pesälaudalla. Kutsun sitä mielessäni Pirtelöksi. Kaksikosta toinen tuntuu olevan Pomo, sieppaavan eniten ruokaa, levittäytyvän isosti pesän laidalle. Ehkä se on vähän isompi kuin toinen. Tai sitten se vain leveilee!
Emolinnut tuntuvat olevan kyllästyneitä ainaiseen ruuanhankintaan. Pesäkäynnit ovat harventuneet, ja ruokapala vain huiskaistaan aukinaiseen kitaan. Eikä pesää enää siivota, jätöksiä kuljeteta pois, vaan pesän alle on kertynyt iso läjä mustavalkoista töhnää! Yak, ikävää siivottavaa!
Poikasilla on jo isot siivet, ja ne sukivat siipiään ja siloittelevat mustia kaulureitaan ahkerasti. Jokaisella on vähän erilainen kauluri kuin toisella, siitäkin ne erottaa, jos ei luonteenpiirteistään. Pirtelön kauluri on alaspäin kapeneva, Pomon pyöreä ja leveä. Kolmannen jotain siltä väliltä, mutta sillä on lyhyt musta viiva rinnassaan. Se ei ole saanut nimeä, se on jotenkin niin tavallinen lintu. Mutta eihän se ole mikään linnun nimi, Tavallinen! Ehkä se vielä ilmaisee nimensä ennenkuin lentää pois.
Poikaset ovat siinä pesän reunalla siipiään räpytellessään huomanneet ulkomaailman. Pomo seuraa kaula pitkällä katseellaan jokaista ötökkää, joka lentää terassin katon alle. "Tuon kun saisi suuhunsa!" se tuntuu ahneesti ajattelevan. Mutta ei se vielä luota siipiinsä niin että uskaltaisi hyökätä otusten kimppuun. Pirtelö sen sijaan kurkkii ahkerasti pihalle katon reunan alitse. Se varmaan kaipaa lisää liikkumistilaa. Pesässä makoileminen kyllästyttää sitä. Ja kyllä! Eilen se teki pikkuisen pyrähdyksen pesän vieressä ihan omilla pikkuisilla siivillään. Toiset poikaset olivat aivan ihmeissään, ällistynteitä ehkä, että tuollaistakin voi siivillään tehdä, eikä vain pöllytellä höyheniään. Pirtelö sen sijaan oli innoissaan, hyppeli edestakaisin pesän reunalla ja pesälaudalla, ja kohta se lennähti toiselle pesälaudalle istumaan. Ja takaisin pesään, painui pesän pohjalle näkymättömiin. Aikamoinen järkytys varmaan olikin tajuta, miten ihmeellisen vapauttavaa on lentää!
Laittelin ruokaa keittiössä. Kun vähän kumartuu, ikkunasta näkee hyvin, mitä pesässä tapahtuu. Istuin välillä keittiöjakkaralle tuijottamaan poikasia, ja siellä siivet räpisivät, kaikki kolme venyttelivät sulkiaan yhtaikaa! Emo tuli tuomaan ruokaa, mutta ketään ei kiinnostanut. Taisi emo syödä itse herkkuhyttysensä. Ja silloin se tapahtui! Pirtelö lensi ulos maailmaan emon perässä! Riisinkeittovesi sihisi hellalle, mutta oli ihan pakko seurata, tulisiko Pirtelö kohta takaisin. Ja tulihan se! Sekä isä- että äitilintu saattoivat karkulaisen takaisin pesään, varoittelujen ja moitteiden kera! Ei vielä ole aika, olet vielä liian pieni, pysy pesässä! Järkyttyneinä katselivat toiset poikaset, kun Pirtelö painui pesän pohjalle häpeämään.
Tuli ilta, ja kaikki kolme poikasta mahtuivat kuin mahtuivatkin pesään yhdessä nukkumaan. Emoja ei näkynyt. Ehkä ne olivat rauhoittumassa ahkeran työpäivän jälkeen, liitelemässä taivaan tuulissa.
Tänä aamuna kun heräsin, kaikki kolme poikasta istuivat vieretysten pesän reunalla. Toisella pesälaudalla näkyi emo nukkuvan. Poikaset vaikuttivat siltä, että nyt lähdetään! Mutta toinen emolintu lensi pesälle, tyrkkäsi aamiaista johonkin kitaan ja visersi "kvi-vit! ei vielä! Ensin syödään aamiainen!"
