Heräsin yöllä. En sano aamuyöllä, niinkuin kesällä sanoisin klo 4.04, koska oli vielä ihan pimeää. Vaikka onneksi ei enää niin pimeää kuin syksyllä kun maa oli marras ja musta. Ihana lumi!
Siis heräsin, ja näin että taivas oli tumma ja tähdet tuikkivat. Olin nukkunut liian vähän, enkä heti innoissani hypännyt sängystä, pukenut kolmea kerrosta vaatetta päälleni ja hiipinyt ulos tähtiä tuijottamaan. Makasin lämpimässä peittojen alla ja mietin avaruutta, kuinka me tällä pikkuisella Maapallolla leijuskelemme kaikkien muitten planeettojen ja tähtien kanssa, emmekä ollenkaan tajua, kuinka kovaa vauhtia oikeastaan liikumme ympäri ja eteenpäin.
Sitten muistin Geminidit. Nyt joulukuussa avaruuspalloaluksemme on kiitämässä meteoriparven lävitse, ja Kaksosten tähtikuvion suunnalta näyttää olevan tulossa paljon tähdenlentoja. Parhaimmillaan 12.12. jopa 120 tunnissa! Nousin siis istumaan ikunan ääreen, kietouduin peittoon ja kurkin kohti lounasta. Siellä näkyi Kaksoset, ja tuijotin taivasta silmä tarkkana. En vielä ehtinyt nähdä yhtään tähdenlentoa, kun havaitsin oikealla silmälläni taivaan yhtäkkiä kirkastuvan. Halo! Sellainen korkea tolppahalo, vai mikä sen nimi on, eikun kaksi niitä olikin vierekkäin! Ne loistivat kirkkaina, ulottuivat taivaaseen asti, siis pilvien yläreunaan ja vähän ylemmäksikin, ja olivat upeita! Oooh!
Olen joskus harmitellut mielessäni - ja joskus ihan ääneenkin - että lahden päässä olevien talojen valot ovat niin kirkkaita, että tähtitaivas hiukan vaalenee. Eipä se oikeastaan kovasti haittaa kun muuten täällä on upean tumma taivas, ei paljon valosaastetta. Mutta nyt en kyllä yhtään harmitellut! Kirkkaimmasta valosta nousi suurempi valohalopatsas, ihan uskomattoman upea, ja minusta se tuntui mahtavammalta kuin revontulet. Tai ainakin yhtä mahtavalta. Vaikkei siinä mitään värejä ollut kuin se keltainen/valkoinen.
Valoja tuijottaessani olin näkevinäni Seulasten tähtikuvion siinä ison halon vieressä, ohuen pilvipeiton alla. Hain kiikarin ja tarkistin asian. Katsoin vielä Ursan tähtikartastakin, että sielläpäin maailmankaikkeutta sen juuri nyt pitäisi olla. Kas tässä se on!
Välillä etsin tähdenlentoja: aluksi näkyi vain yksi himmeä, mutta kohta sen jälkeen viisi kirkasta tähdenlentoa halkoi taivasta. Hämmästyin niin, etten ehtinyt edes toivoa mitään! Onpas mukavaa, että avaruudessa leijailee likaisia jääsorakivipalleroita, jotka muuttuvat ilmakehässä tähdenlennoiksi!
Katsoin taas välillä haloa, ja nyt sen viereen oli ilmaantunut kolmaskin valotolppa! Oooooh! Näpsäsin taas kuvan, että tekin näkisitte, ja huomaatteko, että seulaset ovat nyt siirtyneet ison halon taakse?
Pikkuhalon, tai siis vasemmanpuoleisen, takana näkyy Härän tähtikuvio, kun tarkkaan katsoo. Kirkkaimman tähden nimi on Aldebaran, kolme muuta muodostavat vinoneliön. Oikeasti siihen kuuluu enemmänkin tähtiä, mutta pilvet ja halot nyt vähän huononsivat näkyvyyttä.
Seuraavana etelästä oli tulossa näkyviin Orion! Sen kun vielä näkisi tässä maisemassa niin parempaa ei voisi toivoakaan! Mutta luultavasti aamu ehtii jo valjeta, ennenkuin Orion kiertää halojen luokse. Tai luultavasti halot sammuvat vielä ennemmin.
En jaksanut jäädä odottelemaan vaan lähdin aamukahville. Kun puolen tunnin päästä tulin taas katsomaan maisemaani, halot olivat kadonneet, ja Orion piileskeli pilvien takana.
Mutta miten ihana tumma aamuyö tänään olikaan!
Nyt aurinko on noussut ja paistaa huurteisiin koivuihin, niin että näyttää kuin oksilla tuikkisi tähtiä...
