Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. tammikuuta 2025

Joulukuusi

 Yhtäkkiä, ehkä viikkoa ennen joulua tajusin, ettei meillä ole tietoakaan joulukuusesta, ja mistä sen nyt saisi? Kylältä saisi jouluremmakan kuusia ilmaiseksi, mutta enpä viitsi kantaa kolmea kilometriä. Ja ne kuuset, jotka sähkölinjan alustaa karsinut mies katkoi marraskuussa tienreunalle makoilemaan, ovat jo menettäneet neulasensa. Omalla pihalla pikkukuuset eivät vielä ole joulukuusen kokoisia, enkä naapurien metsistä raaski pölliä. Kuopiosta saisi kuusia, mutta...-tässä mietiskelyn vaiheessa ukkoseni olikin jo tilannut netistä (vai sanotaanko tässä maassa verkosta?) joulukuusen, joka ilmestyisi kolmen päivän kuluessa ovelle kolkuttelemaan. 

Ja niinhän siinä sitten kävi. Ihana pikkuinen kuusivauva joutui aluksi kellariin sulamaan, vaikka ei se tainnut jäässä ollakaan. Sitten, tuomaanpäivänä (koska "hyvä Tuomas joulun tuopi") se kannettiin sisälle jalkaansa seisoskelemaan. Voi, miten hyvältä se tuoksuikaan!

Ensimmäiseksi kieritin kuuseen ne jouluvalot, jotka Kinlochlevenissä olivat mökkimme etupihan koristeena. Ne ovat niin pitkät, että sain kierittää ne neljä, vai viisi? kertaa kuusen ympärille! 

Sytytin valot. Onneksi valoista oli jo varmaan puolet sammunut lopullisesti niin että valoa ei kuitenkaan ollut liian paljon.

Tarvitseeko se koristeita ollenkaan? Jokajouluinen ihmettelynaihe, johon tänä jouluna siihen vastasin:"ei vielä", ja se vastaus vaatinee vähän selittelyä:

Vehmersalmen Sale tarhalaisten koristaman kuusen takana.

Marraskuussa, siinä isäinpäivän tienoilla saimme Keskimmäiseltäni ja hänen mieheltään autokyydin ostoksille kylän kauppaan. Siellä kierrellessämme silmäni takertuivat eräässä hyllynloukossa piileskelevään legopakettiin:

Legopiparit, jotka saa itse koristella!

Sieppasin heti yhden. Toisaalta, mietin, meitä varmaan on jouluna enemmänkin kuusta koristelemassa, joten jokaisella pitäisi olla oma pipari. Se ajatus jäi vähän kesken siinä kuukauden ruokalastia keräillessä, vaikka huomasin kyllä Keskimmäiseni aivoissa välähtävän joululahjakeksintöidean.

Seuraavalla viikolla olikin mielessäni suuri probleema: Hankinko vielä kaksi legopiparipakettia lisää jotta kaikille koristelijoille riittää oma pipari, vai luotanko siihen, että lukemani ajatus Keskimmäisen aivoissa oli oikein? Pilaanko tyttäreni jouluyllätyksen? Vai haittaako mitään, jos pipareita on muutama ylimääräinen?

"Ei legoja voi koskaan olla liikaa", huomautti joku lastenlapsista kerran. Ja niinpä seuraavalla kauppareissulla ostin pari pakettia lisää. Sellaiset joululahjat, joita saa tehdä itse kavereiden seurassa ovat maailman parhaita!

Tuomaanpäivänä kannoin joulukoristelaatikot pikkuisen kuusen luokse ja lisäsin piparilegopaketit niiden viereen.


Koristelijat saapuivat niin myöhään tuomaanpäivän iltana, että siirsimme koristelun seuraavaan päivään. Ja kas! Kuusen juurelle oli ilmestynyt lahjakassillinen legopiparipaketteja! Ja siellä oli muutama paketillinen legojoulupallokoristeitakin! Jokaiselle riitti oma paketti!


Siinäpä sitten istuimme olohuoneen lattialla kaikki seitsemän +2 kissaa (paitsi minä oman kirjoituspöytäni vieressä kun vanhat polvet...) ja rakentelimme innoissamme omanlaisiamme pipareita. Keskimmäinen oli tuonut omista legovarastoistaan pikkuruisia ylijäämäpalasia lisäkoristeiksi.  Siinäpä hiljaisuuden vallitessa mielikuvitukset lentelivät. Esimerkiksi näin:












Kylläpäs oli hauskaa! Olikohan ainoakaan ihan ohjeiden mukaan koristeltu? Osaatteko arvata minkä näistä minä tein? Välillä jouduinkin lepuuttamaan sorminiveliäni, ja sillä välillä nopsemmat rakentelijat olivat saaneet pieneen kuuseen mahtumaan hieman muitakin koristeita:
kälyn maalaama kello

kuusen alle mahtui viimevuotinen kissojen lahjapallo, joka tänä vuonna ei tippaakaan kiinnostanut

matkamuisto Liverpoolista

Tiku ja Taku Disneylandista

Ja sitten olivat vielä leipomani vegaaniset piparit, nekin piti sinne mahtua, ja piparminttukepit ja hopeanauha ja olkipukit ja...

Onneksi pikku kuusi oli vahvaa tekoa ja jaksoi kantaa kaiken tyylikkäästi.


Tänään, kun aioin alkaa riisua kuusta, huomasin siinä uuden koristeen:
Mitä ihmettä! Pian kyllä tajusin, että joku innokas oli maistellut leipomiani pipareita ja ripustanut langat kuuseen! Vaikka enimmäkseen pipareita oli kadonnut siltä puolelta kuusta, jossa minä istun yleensä lukemassa...vein kyllä langat roskiin...

ja loput piparit keräsin kulhoon Omppukylän raunioiden seuraksi:


En vielä malta kokonaan riisua kuusta. Ehkä legokoristeet täytyy purkaa, jotta saamme ensi vuonna näpertää uudenlaisia. Siihen saattaa kyllä kulua aikaa...näillä sormilla... mutta onhan aikaa...muistella...


Heippa!

 Tähän päättyy tämä juttelublogi. Jos haluat lukea lisää höpöttelyjäni, siirry seuraamaan tätä: https://kotiankkurissa.blogspot.com