Lapio ja minä

Me ollaan hyviä kaveruksia, lapio ja minä. Yhdessä ollaan huhkittu koko kesä, monenlaista kaivuuta on tehty. Kerronpa teille tässä kesän viimeisen urakan:

Meillä uusittiin salaojitus. Huh, vanhat putket olivat ihan täynnä juuria ja vähän muutakin kasvillisuutta! Vaan kun meidän talo on rinteessä ja salaojat piti saada perustuksien alapuolelle, maata joutui kaivamaan rannan puolelta mielettömät määrät, yli kaksi metriä olivat syvimmät kaivannot! Sinne pohjalle aseteltiin salaoja- ja sadevesiputket. Maan, savisen mullan, tai oikeastaan multaisen saven, tilalle laitettiin sepeliä. Ja mitä tapahtui sille multaiselle savelle?

Ensimmäisen kuorman työmiehet veivät pois, ja saivat viedäkin, kun sen oli vallannut japanintatar. Mutta muuta savea miehet eivät ehtineet viedä minnekään, kun minä tartuin kottikärryihin ja lapioon ja lähdin kuskaamaan hienoa maanrakennusmateriaalia ympäri plantaasiamme. Olin jo suunnitellut, mitä kaikkea ihanaa sen kanssa voi tehdä. 

Ensin kärräsin muutamia...-eikun taisi olla viitisenkymmentä puolikottikärryllistä savimaata entiselle mansikkamaalle vievien polkujen tasoitukseksi.

Niille paikkeille, johon olin ne suunnitellut. Kuvassa savi on jo kauniisti aseteltu paikoilleen. Sen teimme vasta kun salaojaremontti oli valmis eikä lisää maata ollut enää raijattavaksi. Lapio oli innokkaana mukana touhussa. Välillä se ehdotteli, että nostelisin maata välillä toisella kädelläni, toisella kyljellä, jotta lihakset eivät rasittuisi yksipuolisesti. Kiitin lapiota neuvosta ja tein niin.

Seuraavaksi keksin kärrätä maata perhosniityn pohjustukseksi. Siinä kasassa sattuikin olemaan sopivasti paljon hiekkaa, joka kuulemma sopii hyvin niille kassveille, joita siihen paikkaan sitten myöhemmin kylvin. Kun lehdet olivat varisseet, peitin siemenet keltaisen lehtipeitteen alle. Tuossa etualalla se on, mutta ei kyllä enää ihan keltainen!

Ylimääräistä savimaata riitti vielä, ja kasasimme sitä kukkakukkuloitteni peitoksi.

Tuosta kuvasta ei kyllä oikein saa selvää, kun kaikki on niin saman väristä. Takimmainen oli alunperin roskakasa, jossa lojui kaiken maailman kamaa, autonrenkaista mätäneviin lautoihin. Siinä vaiheessa en mitenkään jaksanut alkaa selvitellä ja lajitella niitä, joten piilotin ne oksien ja järviruokojen ym. alle. Toisen kukkulan muotoilin sen jätebetonin päälle, jonka autotallinlattiantekijät kippasivat siihen. Kun ei siihen, johon olisin sen halunnut, kuulemma voinut laittaa... Nyt kukkuloita on kaksi, niiden sisällä asuu jotain pikkuotuksia (myyriä, hiiriä, sammakoita, sisiliskoja). Lapioin niiden peitteeksi jätemaata, mutta jätin kulkuaukot peittämättä. Nappikukantaimien siirtely kukkuloille taitaa jäädä kevääseen. Siitä hommasta iso lapioni ei kuulemma tykkää. Joten otan pienemmän siihen käyttöön.

Maan alta ilmestyi myös kiviä! Jee! Olin ihan innoissani! Niitä kertyi ihan hirmuinen määrä, ja tajusin, että näistä voisin rakentaa muurin! Muurit ovat mielestäni tosi hauskoja ja hienoja. Varsinkin sellaiset, joita peittää sammal tai kukkaset tai molemmat. Englannissa, Walesissä, Skotlannissa ja Irlannissa on tosi monenlaisia muureja, mikä minkäkinlaisista kivilajeista tehtynä. No, tässä nyt oli näitä pyöreitä. Aika hankalia pinottavia. Toivottavasti talvi ei kaada ihan koko muuria kumoon! Vaikka mukavaahan noita olisi pinota uudelleenkin!

Tungin koloihin sammaleita raparperipenkistä. Toivottavasti ne tykkävät asuinpaikan muutoksesta.

Muurin teossakin tarvitsin ahkeraa lapiotani, sillä osa kivistä oli niin painavia, etten pystynyt niitä nostelemaan. Työnsin niitä siis lapiolla ja kankesin vähän reunoista jos oli tarpeen.

Muurin teko oli tosi hauskaa hommaa! Niinkuin palapeliä tekisi. Vaikka nämä palat olivat kyllä aika huonosti yhteensopivia.

Salaojittajat saivat työnsä päätökseen, lähtivät pois ja jättivät meille kasan soraa ja kivituhkaa. Kivituhkaa levitimme -uskollinen lapioni ja minä- laattojen alle tasoitteeksi.

Soraa heittelimme, kärräsimme autotallin oven eteen maanpinnan korottamiseksi. Korjasin soran avulla myös ajotietä, joka koneiden alla hiukan kärsi. Lopuksi vielä levitin sitä autojen pyäsköintipaikoille, jotka olivat märkiä ja upottavia. Sorahomma ei ollut kovin hauskaa, kun sorakasa ei tuntunut pienenevän ollenkaan, vaikka näytti aluksi pieneltä. Mutta siellä se on nyt levällään, ensilumen peitossa.

Tai no, tänä aamuna lumi oli jo sulanut pois.

Uskollinen työtoverini Lapio. Fiskarsin lyhytvartinen. Ostettu Manchesterista, ahkerasti käytetty myös Liverpoolissa ja Kinlochlevenissä. Syyshuoltoa vailla.