Pöllytyspäivä

Joskus ihmettelin, miksi nalleja on niin paljon matkamuistomyymälöiden hyllyillä. Kokeilin: ostin yhden. Ostin toisen, ostin kolmannen... -eikä loppua tullut.

Tässä eräänä päivänä kipitin alakertaan ja kiireissäni tyrkkäsin Martimo-nallen hyllyltä lattialle. Hups! Nostin sen kiireesti ylös, halasin...-ja aivastin! Ohhoh! Olisi varmaan aika pöllyttää nallelaumani! Siispä heti kun olin saanut pyykit ripustetuksi, kannoin kaikki nallet hyllyltä, ja myös ne, jotka asuivat muualla talossa, terassin suureen tuoliin.

Sain kuin sainkin ne kaikki mahtumaan siihen niin että jokaisen (melkein!) kasvot näkyvät. Ja onhan siellä Maijan karitsakin. Löydätkö?

Ensimmäiseksi otin käsittelyyn Silkki-Josen.

Saatatte arvata, että se on kotoisin Yosemiten kansallispuistosta Kaliforniassa. Sillä oli aivan ihastuttava yönmusta silkkiturkki, siihen asti kun se joutui lakanoiden kera pesukoneeseen. Kampasin sitä, harjasin, veden kanssa ja ilman, mutta ei siihen enää samaa upeaa kiiltoa tullut. Mutta kyllä se silti aina on se sama mustakarhu, joka iski minulle silmää Yosemiten matkamuistomyymälässä.

Mustakarhuja on kyllä Yosemitessa, mutta läheisemmin tutustuimme sellaiseen Sequoia National Forestissa, jossa polun varressa mustakarhu etsi syötävää lahosta maapuusta. Kun se huomasi meidät, se lähti tulemaan kohti, ja arvaatte. että hiukan pelkäsimme. Yritimme näyttää valtavan isoilta ja pelottavilta, ja karhu vaihtoi suuntaa. arvatenkin se haistoi, ettei meillä ollut mitään syötäväksi kelpaavaa. Kansallispuiston ohjeessa sanotaan: "Jos karhu ottaa reppusi, älä yritä saada sitä takaisin!"

 Pöyhötin Silkki-Josen turkin oikein kunnolla ja harjasin sileäksi. Ihan kuin se olisi murissut kiitokseksi!

Vallu on myös kotoisin Kaliforniasta. Amerikassa Valentinen päivä, siis suomeksi ystävänpäivä, on eri juhla kuin täällä. Siellä annetaan lahja, tai kukkia, tai suklaata tms. sille jota rakastaa. Vaimolle (tai miehelle) tai nais/tyttöystävälle (tai mies/poikaystävälle). Minä sain tämän Valentinenpäivänallen Artolta, sillä oli sylissään pieni sampanjapullo. Luultavasti sain myös suklaata. Kuvittelen, että Vallu on siksi niin nyreän näköinen, kun sylissä on vain tyhjä lasi.

Tämä veijari on hukannut hattunsa, sen sellaisen mustan nelikulmaisen jossa roikkuu tupsu, ja jonka saa, kun valmistuu amerikkalaisesta yliopistosta. Ja silmälasitkin ovat hukassa! Vai onkohan se lainannut ne Thomas Becketille, jonka kanssa se keskustelee viisaita makuuhuoneeni kirjahyllyn ylähyllyllä? Stanford Universityssä Arto teki väitöskirjansa, ja minä kiertelin ympäriinsä uudella polkupyörälläni, tai junalla, tai kävellen. Stanfordin ja Tyynen meren välissä on korkea kukkulajono, ja muistan kuinka kerran lähdin polkemaan sen huipulle menevää tietä, vähän pidempää kuin tavallisesti. Oli aurinkoista ja lämmintä, t-paidassa tarkeni hyvin. Mutta ylös päästyäni taivas pilvistyi eikä enää ollut ollenkaan lämmin. Kun laskettelin alas kukkuloilta, alkoi sataa rankasti hyvin kylmää vettä, minkä lokasuojaton pyörä roiskutti selkääni märältä asfaltilta. Ush, miten jäätävää! Mutta alhaalla olikin ihan lämmin, ja ennenkuin pääsin kotiin olin ihan hikimärkä. Sellainen "hauska muistella" -juttu!

Vieläkin on Kalifornialaisia nalleja:

Saanko esitellä: Grisli ja Tyyni. Grisli on Grizzly Bear, se jonka kuva on Kalifornian lipussa. Joita ei enää ole Kaliforniassa yhtään. Makaava Tyyni näyttää ihan tyynyltä. Ne kipusivat reppuuni San Fransiscon eläintarhan matkamuistomyymälässä. En kyllä muista mitään koko eläintarhasta, ei tainnut olla mitenkään erikoinen. Sen sijaan tulee mieleen Chester Zoo Englannissa, lähellä Liverpoolia, jossa asuimme nelisen vuotta. Siis Liverpoolissa, ei eläintarhassa. Eläintarhassa oli suuret tilat kaikilla eläimillä, ja siellä oli myös perhoshuone, sekä lepakkoluola, jonka hämärässä lepakot lentelivät tukkaa hipoen, mutta eivät koskaan törmänneet. Siellä vietimme useammankin päivän lastenlasten kanssa. En kyllä muista, oliko eläintarhassa karhuja. Englannissa ei ainakaan ole. Eikä Skotlannissa.

Tiedättehän Cheddarjuuston? Sitä valmstetaan Cheddarin laaksossa eteläisessä Englannissa. Juustoja kypsytetään upeissa luolisssa jonne niitä ei pääse katsomaan, vaan turistilaumat kuljetetaan niiden ohi kohti syvällä maan alla piileviin tippukiviluoliin. Luolissa on vesilätäköitä, siis pieniä lammentapaisia, ja kun luolassa on valot, tippukivet ja muut kivimuodostelmat heijastuvat veden pinnasta niin että näyttää kuin siellä veden alla olisi joku toinen, ihmeellinen maailma. Fashinating!

Jos ei tykkää luolista, kannattaa kyllä ajaa autolla Cheddarin laakson tietä alaspäin. Maisemat ovat upeita. Jos ei tykkää jyrkistä teistä, voi kylään ajaa toista kautta, mennä karhukauppaan ja ostaa nallen. Voi miten hirveän paljon ja ihania siellä onkaan! Varoitan, jos aiot ostaa (vain) yhden, valinta voi viedä kauan!

Tämän ruskean pörrökarvaisen nallen nimi (joka kylläkin oli miehen nimi) minulta unohtui, mutta se tottelee nimiä Vilhelmiina ja Karoliina. Jos tottelee. En tiedä, miksi sillä on kello kaulassa.

Englannissa on kymmenittäin upeita vanhoja kirkkoja ja kirkonraunioita. Paljon historiaa. Ja kas vain, piispamatkamuistonalleja! Tälle annoin nimeksi Thomas Beckett, 1100-luvulla eläneen Canterburyn katedraalissa murhatun arkkipiispan mukaan. Vaikka en sitä Canterburystä ostanutkaan, vaan jostain pikkukylästä, jossa oli iso kirkko. En saa nimeä päähäni nyt, enkä saanut silloinkaan, kun ystävämme veivät meidät sitä katsomaan. Portilla huomasimme, että hei! Täällä me olemme ennenkin olleet! Silloin siellä oli upea tulppaaniniitty, jossa kierteli polku. Voisikohan sellaisen istuttaa meidän pihalle...-heh! Varmaan saisimme kaikki Vehmersalmen puput sinne tulppaaneja mutustelemaan! Sepä olisi hauska näky!

Malia on Hawaijilainen nalle. Sain sen matkamuistoksi erään majapaikan emännältä. Hawaii on sellainen paikka, jossa voisin pidempäänkin asua. Kaunis, lämmin, vehreä, leppoisa. Jos ei tyydy vain makailemaan Honolulun hiekkarannalla. Vaikka on Honolulussa kylläkin tosi hauska nallekarhumuseo! Mutta muuten, saarilla on hirveän paljon kaikkea eksoottista koettavaa ja nähtävää. Vaikkapa meren rannat. Kerran ihailimme suuria aaltoja ylhäällä rantatasanteella, jossa oli laavakivistä rakennettu nuotiopaikka. Äkkiä mahtava, kaunein koskaan näkemäni pitsinen aalto pärskähti päällemme, niin että astuin taaaksepäin ja kompastuin teräviin laavakiviin. Auts! 23 tikkiä sääreen ja kahden viikon uintikielto! Ajatelkaa! Hawaiilla, eikä saa uida!

 Ihmeellisiä ovat myös banyan-puut. Sellaiset mahtavat puut, jotka kasvattavat piiiiitkät oksat, jotka kasvattavat juuret kohti maata kuin uusiksi rungoiksi. Ihan kuin seiniksi. Tai sokkeloiksi. Pelkästään niiden vuoksi voisin muuttaa Hawaijille, mutta voih! Yksi todella upea banyan kasvoi Lahainan kaupungin satamassa. Nyt, järkyttävän tulipalon jälkeen sitä tuskin enää on. Enkä varmaankaan taida muuttaa Hawaiille.

Toinen maapallon toiselta puolelta kotoisin oleva nalle on tämä Tanemahuta. Se on saanut nimensä maorien metsän jumalan mukaan. Vaikka se kyllä on Tane Mahuta ihan melkein vauvana. Sen selän takana piileksii Smaug, Hobitti-kirjan lohikäärme. (Vaikka oikeasti se kylläkin on walesilainen lohikäärme!) Tarina sormusten herrasta-elokuvaa kuvattiin Uudessa Seelannissa. Oli jännää kulkea elokuvan maisemissa.Ihan niiden maisemien vuoksi katson sen elokuvan uudestaan ja uudestaan.

Uudessa Seelannissa teimme muutakin mukavaa:kiipesimme sateessa tulivuorelle, laskimme koskea kanooteilla, uiskentelimme autorenkailla (siis sisäkumeilla) luolassa, jonka katossa loistivat tulikärpäset (oikeastaan kylläkin madot!), yskimme rikintuoksuissa tuliperäisillä alueilla, juoksimme alas vyöryväsoraista vuorenrinnettä, kauhistelimme maanjäristyksenjälkeistä Christchurchia.

Tässä on Mary, Queen of Scots pikkutyttönä. Hänellä on lammas, "Mary had a little lamb..." lauletaan laulussakin. Fort Williamissa oli puoti, jossa myytiin käsintehtyjä nalleja. Sieltä löysin Maryn. Silloin emme vielä tienneet, että asuisimme siinä ihan lähellä neljä vuotta. Nallepuotia ei enää silloin ollut.

 Scotlannin luonto! En milloinkaan saanut siitä tarpeekseni. Ilman vuoria se olisi ollut aika lailla samanlaista kuin Suomessa, mutta vuoret tekivät siitä täydellisen. Vuoret! Niitä ikävöin.

Mutta onhan Suomessakin upeaa luontoa. Ennen Englantiin muuttoa teimme matkaa pohjoiseen asuntoautolla ja eräänä päivänä kävimme Martimoaavalla, suolla, jossa voi kävellä vain pitkospuita pitkin. Vastaan tuli luonnonsuojelualueen hoitaja, joka sanoi nähneensä karhun suon toisella laidalla. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa näkötornille asti. Suon toinen laita oli ihan turvallisen matkan päässä. Ja niinhän se oli. Ihan turvallinen, ei nähty karhua.

Ennenkuin Tornionjoella Kukkolankoskella matkamuistomyymälässä. Se kertoilee minulle juttuja Martimoaavalta, joten se sai nimekseen Martimo.

Olipa mukavaa pöllyttää nalleja! Niin paljon muistoja! Nallet osaavat niitä säilyttää. Valitettavasti jouduin luopumaan monesta muistonsäilyttäjästä, kun muutimme pikkuisen taloon Scotlantiin, jonne ei niin kovin paljon tavaraa mahtunut. Mutta ne toiset nallet pääsivät seikkailemaan jonnekin, jonkun toisen muistoja säilyttämään, jonkun toisen iltoja ilahduttamaan, öitä rauhoittamaan.