Lisää polkuja

Luin juuri toissapäivänä jostain että lupiini on samanlainen kasvi kuin variksenmarja ja kanerva, että se myrkyttää kasvuympäristönsä sekä juurillaan että lehdillään niin että muut kasvit eivät pysty kasvamaan sen vierellä. Siksi siis en näe montakaan kotimaista kasvia Sukupuutarhan rinteellä, josta muutama päivä sitten leikkasin trimmerillä kaiken lupiinikasvuston pois. Kuinkahan kauan myrkky säilyy juurissa? Olisiko pitänyt kaapia kaikki multa pikkuötököineen, sienirihmastoineen ja siemenvarastoineen pois tältä tulevalta niityltä? Onneksi sentään lupiinien myrkky ei tapa puita...

Sukupuutarhan alareunassa on raparperi, jota ympäröi polku, muurilla reunustettu. Se ainakin rehottaa, siis raparperi, ei muuri, vaikka silläkin on kyllä mukavasti alkanut sammal kasvaa. Raparperin kaverina kasvaa lipstikka ja piparjuuri. Yksittäiset lupiinit olen kaivanut juurineen pois, joten luultavasti niissä kohdissa ei enää myrkkyä ole, koska raparperi kavereineen rehottaa villinä ympäriinsä.

 

Polku kiertää pienen Pajupuistikon. Sen kasvatin paikalle, jossa aikaisemmin oli osa villiintynyttä vattupusikkoa. Mitä siitä on vielä jäljellä rehottaa kuvassa oikealla.

No, tällä hetkellä pajuja ei kylläkään paljon näy koska niityn liian korkeat kukkaset tänäkin vuonna peittävät ne alleen. Tuossa kuvan vasemmassa alareunassa kurkottelee muutama pieni pajunpentu. Mutta joskus tulevaisuudessa, kun saan ahkerasti kasvavia kukkia hiukan hillityksi (=vaihdetuksi pienempiin) tuossa penkiltä voin keväällä istuskella ja kuunnella, katsella pajuissa parveilevia kevään ensi aterialla.

Polku jatkuu, tässä kohdassa vattupuskaa on kummallakin puolella ja sen pitkiä runkoja joutuu katkomaan monta kertaa kesässä sillä ne taipuvat polun ylle vähän liian matalana kaarena. Vatukon jälkeen vasemmalla alkaa punakoivukuja. Se polku on "valikoin tarkoin, mitä tässä kasvaa"-tehtävän alaisena.

Sen jälkeen kasvitarha, jossa herneet ja pavut rehottavat villeinä, mutta kylläkin paljon satoa antavina. Tuoksuherne on siinä ihan vain väriä ja tuoksua antamassa.

Reunustin polun kivillä, jotta hernepenkki pysyisi paremmin rikkaruohottomana. Tässä juuri kitkettynä...

 Kasvitarhalta lähtee Niittyyn leikattu polku etupihalle.

 

Polun oikealla puolella on grillikatos, ja kasteluletku kauniisti rullalla. Sitä ei olekaan tänä kesänä paljon tarvinnut. Venekin on nököttänyt paikoillaan koko kesän.

Rantapolun varteen, vuorenkilpikasvuston viereen mäntyjen alle tein pihan ensimmäisen penkin ensimmäisenä syksynä. Nostin maassa lojuvan leveän laudankappaleen mäntyjen juurien lomaan. Siitä piilopaikassa voi (epä)mukavasti haaveilla järvelle tuijotellen.

Polun vasemmalla puolella on jyrkkä rinne, ja kun perkasin siitä villejä vattuja pois, alkoi pelottaa, että koko rinne valuu alas viimeistään keväällä lumen sulaessa. Siispä nostelin siinä sopivasti vieressä olevan lekaharkkopinon kivet riviin rinteen alle, kannoin kiviä ja multaa sen taakse ja istutin siihen maksaruohoja yms. perhoskasveja, jotta rinne pysyisi paikoillaan. Ja siinä se on.

Tänä keväänä pidensin penkkiä, koska siinä lojui lahoava puunrunko enkä jaksanut siirtää sitä pois! Hehe! Syy sekin! Mutta kun tykkään maksaruohoista. Ja perhosista. Ja pörriäisistä, joita tänä kesänä siinä surisi ajoittain ihan laumoittain, varsinkin noissa valkoisissa punatähkissä.

Talon ja järven välissä on jyrkkä rinne. Se tuntui ihan tukevalta savelta, joten tasoittelin siihen lapiolla, ihan melkein ensimmäisenä työnä tässä puutarhahankkeessa, poikittaisen polun,

ja myöhemmin pienemmän Piilopolun, jonka heiluvat heinät kesällä peittävät näkymättömiin. Heinien keskellä piilottelee ruostunut aurinkokello muistona menneiltä ajoilta.

Kuvassa sen takana häämöttää laattapolku, joka vie saunalta järvelle.

Monet laatoista olivat hautautuneet maan alle, joten kaivoin ne ylös ja asettelin hienosti paikoilleen. Jonka jälkeen tulivat laiturinkorjaajat isoine koneineen ja rikkoivat osan laatoista ja heittelivät loput rinteen Piilopolulle... Pitkin hampain ärhennellen rakensin polun uudelleen, osin erilaisin uusin laatoin.

Laattapolulta pääsee kiipeämään kivipolkua pitkin ylös terassille. Suunnittelin tekeväni siihen kohtaan rinteeseen jonkinlaiset portaat, mutta sitten kerran vuorenkilven kasvua rajoitellessani löysin niiden alta  ison kiven. Ahaa! ajattelin. Tässä siis on ehkä aikaisemmin ollutkin polku, kivistä rakennettu. Kokeilin lapiolla, ja jes! siinähän oli isoja kiviä ihan selvästi portaina! Kaivoin ne siltä seisomalta esiin ja asettelin vaakatasoon, lisäsin muutaman kiven, jotta joskus vanhanakin pystyisin lyhyin askelin varovasti astelemaan niitä alas.

 Seuraavana kesänä isutin kivien väleihin mäkimeiramia (niinkuin silloisen Walesin prinssin ihanassa puutarhassa). Ja tänä kesänä sain astella alas hyvin varovasti lyhyin askelin, jotta en tallaisi siinä kymmenittäin parveilevien kimalaisten päälle!

Nyt ollaan terassilla. Tästä olen napsinut monen monta kuvaa järvelle eri vuoden, vuorokauden aikoina. Mutta harvemmin kasvimaan suuntaan:

Siellä häämöttää tuoksuhernepenkki ja kasteluvesitynnyri. Vasemmalla kirsikkapuun alla kasvaa maanpeitekasvina (jotta ei ihan kaikkialla kasvaisi heinikkoa!) leskenlehtiä. Keväällä se on pörriäisten herkkumeden tarjoilupaikka. Niiden edestä vasemmalle lähtee Atsaleapolku, joka jatkuu siis jyrkän rinteen poikki.

Polku on näemmä isosti huollon tarpeessa! Mutta tänä kesänä atsaleat ovat kyllä voineet hyvin. Tällä hetkellä niitä kyllä vähän häiritsee lakoon painuva kultapiisku. Mutta saa häiritä, koska piiskussa ruokailee ötököitä enemmän kuin kahden käden sormilla pystyy laskemaan!

Rinteessä kasvaa myös kaikenlaisia "kasvaisikohan tämä tässä"-kasvilajikkeita, jotka jäävät siihen tai kuihtuvat pois.

Kivipenkki, joka oikeasti ei ole kiveä, on muisto Englannista, jossa sen vieressä oli säleikkö, jossa kasvoi tuoksuva honeysuckle, ja Skotlannista, jossa kaverina oli tuoksuhernesäleikkö. Kissat löysin taimikaupasta, onneksi siellä ei ollut niitä enempää, sillä mieleeni tuli heti Kaarina Helakisan kirja "Ainakin miljoona sinistä kissaa"... -no ei niitä olisi miljoonaa tällekään pihalle mahtunut, saatikka Wallaseyn pieneen puutarhatilkkuun.

Mutta hei! Terassin ovi onkin lukossa, ei päästä siitä kulkemaan! Kierretään siis talo.

Tästä pääsemme ylös saunapihalta. Kivikon järjestivät uusiksi salaojittajat. Lisäsin sen jatkoksi kiviä, koska multa valui sateen mukana alas. Loivimpaan paikkaan istutin kevätsipuleita ja kesäkukkia. "less is more" on kivisessäkin puutarhassa joskus parempi vaihtoehto.

"Matin puolen polku" oli laiturinkorjaajien koneiden jäljeltä painunut kamalan tiukaksi, ettei se meinannut kasvaa nurmelle ollenkaan, vaikka lisäsin multaa paksulti. Vihreän kaipuussani heittelin niittysiemeniä polun molemmille puolille, mutta tuli sade rankka ja vei siemenet mennessään. Kylvin lisää siemeniä, seuraava sade ei ollut ihan niin rankka ja sain toivomaani vihreää!

 

Ja vähän enemmän kukkivaakin.

Siinä olivatkin polut, tulevan Puutarhani luuranko. Joten, kun tulette sitä katsomaan, saatatte ehkä tajuta, että näennäisen villiyden takana on jotain salaista itämässä...-ehkä näette sen sielunne silmillä jo nyt jos ajattelette aikaa kymmenen vuotta eteenpäin tätä lukiessanne ja kuvia katsellessanne!