Kylmenee

 Vähitellen alkaa tuntua siltä, että talvi on tulossa. Ilma kylmenee, aamusella saa ihailla valkoisena huurteilevaa nurmikkoa ja keltaisena ja kultaisena, tai nyt jo kylläkin ruskeina alas maahan leijailevia koivunlehtiä. Onneksi meillä talon lämmitys toimii hienosti, ja voisimme tästä vielä viilentää huoneita, jos sähkön hinta kohoaa pilviin.

Luonnossakin ( =pihalla) viilenemisen huomaa: ei kesälintujen laulua. Viimeiset 300 hanhea kiirehtivät auroja muodostellen kohti etelää jo viime viikolla. Tiaiset saapuivat tutkimaan, olisiko täällä jo tarjolla helppoa ruokaa. Ja täytyihän sitä niille antaa, vaikka täällä Suomenmaassa sanotaankin, että vasta sitten, kun maa on jäässä saa ruokkia lintuja. Mutta, jos linnut pistelevät poskeensa loputkin uhanalaiset pistiäiset ja perhostoukat, siitähän luontokato vain lisääntyy... -no, oli miten oli, meillä on nyt siemeniä tarjolla niitä kaipaaville. Ja kaipaajia tuntuu olevan aika paljon.

Eräänä yönä heräsin rapinaan. Unenpöpperöisenä en heti tujunnut, mistä se kuului, seinän takaa, sängyn alta vai vaatekaapista. Kunnolla herättyäni tajusin, että yläkaapissahan joku jotain rapistelee, veikkasin, että hiiri tai myyrä. Ne täällä silloin tällöin vierailevat. Mutta ei sen tarvitse kaappiin perustaa perhettään, päätin, ja aloin, päivän koitettua, tyhjentää kaappia ja tutkimaan, mitä kaapissa oikein oli nakerreltu.

Yläkaappeja on neljä, mutta kaikki ovat yhtä tilaa. Oikeassa reunassa on tyhjiä laatikoita, lahjapaketeiksi sopivia yms. Nostelin ne alas ja kas! Jotain pehmeää, taisi olla kaapin alakatoksi naulattua haltex - tai muuta sellaista pehmeää - levyä, oli siinä iso kasa jyrsittynä tai rapsutettuna pehmeäksi pesäntekotarpeeksi. Ja levyjen saumakohtaan oli ilmestynyt hiirenmentävä reikä!

Siispä kaappi täytyi tyhjentää ja aukot tilkitä, enhän halua jokaikinen yö herätä hiirulaisten rapinaan.

Onneksi kaapissa ei ollut sen painavampaa alasnostettavaa tavaraa kuin joulukoristeet ja -valot. Vanhat arkistoidut tietokonelevyt saivat jäädä ylös, katsoin vain, ettei hiirenruokavarasto sijainnut niiden takana.

Ei siellä kaapissa kovin pitkään oltu asusteltu, vain muutama pipana katonmurusten lisäksi oli poissiivottavana. Ehkä sieltä vain haettiin rakennustarpeita.

Arto alkoi korjata hiirenreikää ja muita mahdollisia kulkureittejä umpeen ja minä sillä välillä tarkastin joulunkoristelaatikot. Eihän niissä mitään hiiriä kiinnostavaa pitäisi olla, ovikoristeet ehkä voisi hiiri syödä kaikkein pahimpaan nälkäänsä. Tontut ja enkelit eivät nähtävästi ole hiirten herkkuruokaa, ja kynttilät olivat toisessa, hiirenpääsemättömässä säilössä. Hopeanauhat ihan somasti paikoillaan...-hui! apua! Sieltä se pikkuinen säikähtänyt hiirulainen pomppasi, enkä ehtinyt kissaa sanoa kun se jo livahti toiseen makuuhuoneeseen ja katosi. Minne? Ei aavistustakaan! Etsin hiirenloukun, asetin sen lattialle ihanaa Luostari-juustoa herkkupalahoukuttimena, ja suljin oven.

Jatkoin laatikoiden penkomista ja joulujen muistelemista, ja sitten lopulta löysinkin jotain nakerreltua: piparminttutangot! Jokainen niistä oli kyllä erikseen muoviin pakattu, mutta eihän se hiirulaista estä: puolitettuja tankoja ja päästä nakerrettuja oli useampia, yhdestä puuttui ainakin kahden sentin pätkä! Minkähänlaisia vatsanpuruja hiirulaisraukat niistä saivat?

Illalla hiiren herkkujuustotarjotin oli vielä koskemattomana, mutta aamulla se oli tyhjä. Eikä hiirulaista missään!

Missähän seuraavan kerran alkaa rapista?