2v.

 Tänä aamuna kaksi vuotta sitten heräsimme ensimmäisen kerran täällä Savommuan kodissamme. En yhtään muista, missä huoneessa nukuin sen yön, ja, no, en muista paljon mitään muutakaan. Vain sen että olin henkisesti väsynyt, skottilaisilta juuriltani irtireväisty, täydellisen hämilläni väärästä elämänsuunnan muutoksesta.

Tietysti oli ihanaa, kun Esikoinen ja Lapsenlapsikuopus olivat lämmittäneet talon ja hankkineet paljon kaikkea tarpeellista ensi hätään. Ja oli ihanaa, että he olivat täällä muutenkin muuttoa pehmentämässä. Kiitos myös muille kotiutumista helpottaneille tavaranlainaajille!

Vähitellen pääsimme, matkalaukuissa tuomiemme ruuvimeisselin, vasaran ja mattoveitsen avustuksella muuttamaan taloa kodiksi. Pakko oli sitten kuitenkin täydentää työkaluvarastoa, koska muuttokuorman saapuminen kestikin kuukauden, eikä sovittua kahta viikkoa. Korjailua ja muutoksientekoa riitti, eikä siinä ehtinyt Skotlantia kaivata, eikä sitten pian enää tarvinnutkaan, kun oli iso ikkuna, josta ihailla savolaisia suomalaisia maisemia.

Nyt on jo melkein kaikki asiat oikealla kotitolalla, vain keittiöremonttia vielä kaipaan. No, onhan se tosi hyvä keittiö, ja asiat oikeissa paikoissa, ainakin suunnilleen. Aluksi kyllä oli rasittavaa, kun keittiö on niin iso, varsinkin Kinlochlevenin pikkuiseen keittiöön verrattuna. Siellä oli kaikki käden ulottuvilla, tiskikoneenkin pystyi tyhjentämään toinen jalka koko ajan samassa paikassa lattialla! Heh! Ja kaikelle oli kuitenkin oma paikkansa. Ei yhtään ahdasta. Maailman paras minun keittiöni. Mutta on tähän isoonkin jo tottunut.

Etsin kuvaa Kinlochlevenin keittiöstä mutten löytänyt. Tässä sen sijaan melkein keittiön ikkunasta näkyvä maisema kuuden vuoden takaa.

Ainoa, mistä en oikeastaan yhtään tykkää on tuo leivinuuni. Se on niin musta ja suuri, "mörkö, kuin vuori tuijottaa", ja sen takana voi olla piilossa vaikka mitä! Vaikkei tietenkään ole. Ja kun sen lämmittää paistolämpöiseksi, tulee sisälle niin kuuma että pökertyy! Minusta olisi kivempaa ilman sitä, vaikka kai sitä kotona täytyy kotikummitus olla.

Ja hei, ei enää isoja remontteja. pliis! Paitsi tuo keittiö.

Ai että miltä elo Vehmersalmen kylässä maistuu?

Rauhalliselta. Tuo korona sai aikaan sen, ettei heti tarvinnut/voinut koko kylään tutustua, vaan voi vähän kerrallaan kierrellä, katsella ja tutustua. Tarpeellisimmat, kauppa ja kirjasto ovat jo tuttuja, ja terveyskeskuskin, vaikkei siellä onneksi niin usein vieraillakaan.

Vehmersalmen kylä on kyllä pirteä paikka, vaikka minkälaisia asioita täällä voisi harrastaa. Minulle kyllä riittää tuo piha. Ihmisiä kun en millään jaksa kovin pitkään kestää, vaikka kuinka mukavia olisivat.

Tämähän on minulle ihan uutta, tämmöinen maalla asuminen, kun melkein koko ikäni olen ollut kaupunkilainen. Vaikeinta on tottua huonoihin kukuyhteyksiin, siis ilman oman auton käyttöä. Eipä tietenkään Suomessa, joka on niin suuri maa ja harvaan asuttu, voi odottaa Englannin tai Skotlannin tai Helsingin kaltaisia liikenneyhteyksiä. Mutta joskus haluaisi vain yhtäkkiä olla menossa jonnekin. Ihan rauhassa junassa tai bussissa tai ratikassa.

Hassua, että kun tällä lailla miettii asioita, yrittää keksiä, mikä on huonosti! Pitäisi varmaankin kääntää ajattelu päälaelleen ja keksiä hyvin olevia asioita. Vaikkapa huomata, että "tuo ovi ei narise!" tai "viemäri vetää kunnolla!" tai " kiva kun on likaiset ikkunat niin linnut ei lennä niitä päin!"

Vaikka kyllähän noita ilonaiheita huomaa ilman ajatuksenkääntötemppujakin silloin tällöin: "äitienpäiväruusu teki vieläkin uuden kukan!" tai "voi miten ihanat syysvärit tuossa vatturyteikössä onkaan!"

No mutta hei! 2v on täynnä! Kuinkahan monta on vielä jäljellä? Yhtä kivoja?