Yöt ovat olleet pilvisiä jo pitkään. Vain pari kertaa on joulun jälkeen näkynyt pientä tähdentuiketta pilvien rakosista. Niinpä tähtitaivaan opiskelu on talviunilla. Revontuliakaan ei tietenkään ole näkynyt, vaikka latasin "Auroran" joka varoittaa: "jos taivas on selkeä, voit nähdä revontulet puolen tunnin kuluessa!" No mitäs iloa siitä on, kun taivas on pilvessä! :D
Ajattelin sen sijaan lueskella, mutta koska silmien pitäisi saada levätä yöllä, lukisin mieluummin kirjakirjaa eikä tablettikirjaa. Mutta en tykkää sytyttää valoa yöllä, ja niinpä päätin kokeilla YLEn nauhoitusten kuuntelua. Ääni kun ei meidän talossa häiritse ketään, kun Arto laittaa kuulolaitteen yöksi pois päältä. No jaa, en minä kovin äänekkäästi niitä ohjelmia muutenkaan kuuntele.
Mieliohjelmakseni tuli Tulusto&Kylmälän kirjallisuusohjelma. Siinä kyseiset henkilöt juttelevat kahden muun, joka ohjelmassa eri henkilön kanssa uusista kirjoista. Onpa mielenkiintoista! Kirjastosta lainattavien lista pitenee kerta kerralta!
Valitettavasti tämä ohjelma tulee nyt, kun olen kuunnellut kaikki aikaisemmat jaksot, vain kerran viikossa. Selasin YLEn ohjelmia ja löysin, JEE, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -äänikirjan. Luin sitä muinoin kun se suomennettiin, Google sanoo 1968, ensimmäinen osa, Swannin tie. Mutta se jäi kesken, kun seuraava osa suomennettiin vasta 10 vuotta myöhemmin.
Kuuntelin peiton alla lämpimässä rauhallista luentaa, se oli lapsen puhetta, seikkaillen asiasta toiseen, tavallista ranskalaista ylemmän luokan elämää. Ja niin siinä melkein aina kävi, että nukahdin, ja seuraavalla kerralla oli vaikeaa löytää se paikka, johon asti pääsin! Aloinkin pitää luentaa unilääkkeenäni :D Se toimi hyvin!
Mutta kun toinen osa, Swannin rakkaudet, alkoi, lapsikertoja kasvoi teiniksi eikä kerronta enää ollut niin mielenkiintoisen luonnollista, kyllästyin, etsin uutta kuunneltavaa, ja löysin aarteen!
(Tässä välissä tuli yö. Ja millainen yö! Kirkas, tummataivainen, tähtiä täynnä. Kun avasin terassin oven, tuntui kuin olisin törmännyt Orioniin, kuin olisin voinut siepata Siriuksen lennosta. Horjuin lumikinosten halki laiturille ja jäälle, toivoin näkeväni myös pohjoisella taivaalla viilettävät tähdet. Mutta jäällä oli vettä lumen alla, enkä halunnut kastella huopikkaitani, joten seisoin laiturilla ja tuijotin taivasta kääntyillen idästä etelän kautta länteen ja taas takaisin itään. Suurenmoista!)
Niin se aarre!
Vuonna 2017 YLE radioi satavuotiaalle Suomelle lahjaksi ohjelman Sadan vuoden kirjat. Jokaiselta tasavallan vuodelta on valittu yksi kirja, sellainen, joka parhaiten kertoo siitä vuodesta, tai niistä ajoista, joihin kirjan tapahtumat sijoittuvat. Joka jaksossa usein vaihtuva juontaja keskustelee kahden eri kirjailijan, asiantuntijan, lukemista harrastavan tai jopa kirjailijan itsensä kanssa tästä kirjasta. Ajatelkaa! Sata sellaista ohjelmaa!
Ensin olin kyllä vähän epäluuloinen: voiko ohjelma todella olla niin hyvä kuin miltä se tuntuu? Aloitin alusta. Vuoden 1917 kirja on Kondrad Lehtimäen Ylös helvetistä. Ei aavistustakaan, kuka sellainen kirjailija, enkä muista, että olisin kuullut kirjan nimeäkään. Jakson esittelyssä kysyttiin: voiko sotaromaani olla pasifistinen? Kirja kertoo ensimmäisen maailmansodan hirveyksistä, mutta Konrad ajattelee myös tulevaisuutta, kuinka sota päättyy, näkymätöntä lentokonetta, valtavan suurta pommia ja Euroopan yhdysvaltoja. Unelma sodattomasta maailmasta. Kuulostaa Kamalalta ja mielenkiintoiselta. Joskus luen sen.
Mutta suurin osa kirjailijoista/kirjoista on tuttuja:
Sillanpää, Hilja Valtonen, Saima Harmaja, Armas J, Pulla, Yrjö Kokko, Väinö Linna, Mauri Kunnas, Kauko Röyhkä, Kaari Utri0, Sofi Oksanen, Pajtim Statovci, noin sieltä täältä sattumanvaraisesti poimittuna. Vuodelta 2017 Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin. Sitä en tunne. Lapset eivät enää kaipaa äidin/isän/mummin lukemia iltasatuja.
Siis kaikki ne kirjat, jotka ovat pakollista luettavaa yliopiston suomalaisen kirjallisuuden approbaturin suorittamiseksi. Suomen parhaita kirjoja. Ihania kirjoja, mikäli oikein muistan.
Mutta jännintä tässä on se, että keskustelijat löytävät kirjoista niin paljon uusia ajatuksia, jotka minun aivoissani eivät nousseet esiin näitä kirjoja viimeiset 60 vuotta ahmiessani. Esimerkiksi: sanoivat Sally Salmisen Katriinassa olevan hirveästi naurattavia asioita! Luin sen uudelleen kun se sattui olemaan kirjahyllyssämme. Ei yhtään naurattanut. Hymyilytti kyllä useinkin. Eikä se yhtään masentava kirja ole, vaikka vaikeista ajoista kertookin. No, enpä minä ole kovin nauravainen luonne. Enkä laita tätä kirjaa kierrätykseen, vaikka en ihan samaa mieltä arvostelijoiden kanssa olekaan.
No mutta, en aio esitellä jokaista sataa ohjelmaa erikseen. Kerronpa vielä mieltäni ilahduttaneen asian:
Joku kirjailija jostakin kirjasta puhuttaessa sanoi (en muista kuka enkä mistä, enkä jaksa juuri nyt kuunnella kaikkia ohjelman jaksoja saadakseni sen selville!) että hän pyrki lukemaan kirjan niinkuin kirjoja rakastava ihminen sen lukisi eikä niin kuin hän kirjallisuustieteilijänä sen lukisi! Siinä syy, miksi minusta ei tullutkaan kirjatieteilijää. Haluan lukea kirjat kirjoina, en tieteenä! No, tiedekirjat tietenkin ovat asia erikseen!
Kuuntelen siis ohjelman jaksoja öiden pimeydessä, lämpimän peiton alle käpertyneenä. Mutta kumma kyllä, ei ollenkaan nukuta, niinkuin Marcel Proustia kuunnellessa. Siispä kuuntelen vasta aamutuimaan, kun tiedän, että en kuitenkaan enää saisi unen päästä kiinni. Eikä tästä aarteesta nauttimiseen mene sataa yötä, sillä joskus kuuntelen useamman jutun kerrallaan! Tai voi olla että meneekin, jos aloitan uudelleen alusta kun olen päässyt loppuun...
Ulkona on kaunista! Ehkä käyn haukkaamassa raitista ilmaa, että jaksan taas yöllä lukea!😁😂
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti