Ei minulla ole minkäänlaisia kummituskokemuksia. Jos olisin nähnyt kummituksen, voisin sanoa että niitä on olemassa, mutta koska en ole nähnyt, en voi sanoa, että niitä ei ole.
Tai hei, onhan minulla tämä viimesyksyinen kokemus: Muutama päivä sen jälkeen, kun muutimme tänne, kuulin lapsen laulavan. Ihmettelin. Katsoin ikkkunasta ulos, muttei pihalla eikä naapurin pihalla ollut lapsia, eikä sen puoleen aikuisiakaan. Kuulin laulun useampaan otteeseen samana päivänä, mutta en sitten uudelleen. Kerroin siitä Keskimmäiselleni, mutta hän taisi kuvitella, että tämä oli taas sellainen Mummin Hupsu Juttu. Uskomaton.
Mutta nyt olen taas kuullut lapsen laulua. Toisinaan se kuulostaa nokkahuilun soitolta, mutta enimmäkseen pienen lapsen laululta.
Asiasta toiseen:
Talossa on riittänyt meille askartelua vaikka kuinka paljon.
Kun joku homma valmistuu, keksimme aina jotain uutta mukavaa puuhaa. Nyt on meneillään hauska projekti muuttaa vaatehuone-suihkukylppäri konglomeraatti mummonmakkari-pikkuvessaksi. Sitä varten täytyi purkaa kylppäristä 1,5 seinää ja vaatehuonemakkarista kattopaneelit.
Saimmepa käyttää kovasti älynystyröitämme, että kaakeliseinät ja tukirakenteet irtosivat! Mutta onnistuimme! Alkaa jo näyttää suurin piirtein sellaiselta kuinkuvittelimme. No jaa, on tuossa vielä tekemistä!
Eilen oli ulkona hurja tuuli ja lumisade. Tuntui, kuin olisimme olleet lumisadelasikuplassa! Katselin tulevan makkarini ikkunasta uutta maisemaani, järvelle suuntautuvaa, kohti Vehmersalmen kylän valojen valaisemia pilviä.
Ja silloin kuulin taas sen laulun! Kuinka kaunista! Laulaja-huilisti oli innoissaan, soitteli trillejä, juoksutuksia ja pitkiä matalia ääniä. Lauloi sievää lastenlaulua ylärekisterissä. Olin ihan onnessani! Huoneessani laulaa lapsikummitus!
Mutta jokin sai minut epäilemään. Ei laulu ihan ihmisääneltä kuitenkaan kuulostanut. Eikä kummitusääneltä. Vaikka mistäs minä tietäisin miltä kummitusääni kuulostaa! Ja vaikuttaa siltä, että ääni tulee jostain ylhäältä... -ehei! Älkää kuvitelkokaan, että uskoisin yläkerran hiirien pitävän siellä kuoroharjoituksia! En sentään ihan niin hupsu ole!
Mietin. Katselin. Tajusin! Kylppärin katossa oli ollut tuuletin, sellainen pyöriväsiipinen härveli, ja siitä oli vielä jäljellä putki katon läpi. Niinhän sen täytyi olla: tuuli puhalteli soitellen tuuletusputkea. Kun oli niin tuulinen päiväkin. Tosin, ääni ei loppunut, kun tukimme putken, mutta varmaan siellä sitten oli joku muu putki, jonka ulina kuului nyt selvemmin, kun välikatto oli avattu. Vaan enpä olisi uskonut, että tuuliputkesta voi tulla niin kaunis ääni!
Tai sitten se kuitenkin on joku lapsikummitus, joka laulaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti