3 minuuttia

 3 minuuttia on yö tänään päivää pidempi. Eilen se oli 3 minuuttia lyhyempi, ja huomenna ja sitä seuraavina päivinä 6 minuuttia pidempi.

Taitaa olla syksy tulossa.

Huomenna näemmä lämpömittari ei enää nouse viiteentoista asteeseen ja kohta ollaan pysyvästi alle kymmenssä asteessa. Sitten pääsen istuttamaan kukkasipuleita! Olin taas kerran vähän liian innokas niitä hankkiessani, tokko jaksan edes istuttaa niitä kaikkia. Huh! No, hiljaa hyvä tulee...

Eilisen, viimeisen kesäpäivän, kunniaksi päätin vähän juhlia. Nostin grillin päältä talvisuojuksen pois ja asetin kaksi valkosipuli-sinihomejuusto-Wilhelmin palaa paistumaan. Ensin veistelin niiden pintaan kauniit koristeet a la Vävy. Saivat muhia siinä ylähyllyllä sen aikaa kun maissintähkät paistuivat kuumemmassa lämmössä. Viimeiset oman maan maissit. Eivät olleet ihan valmiiksi kasvaneet, mutta oli aika korjata ne pois nälkäisten lintujen ja pupujen ulottuvilta. Parhaita ne olisivat tietenkin olleet lehtiensä sisällä paistettuina, mutta en oikein osannut säätää grillin lämpöä oikeaksi ja lehdet syttyivät palamaan! Käärin ne siis folioon ja hyvä tuli.

Kaliforniassa opin paistamaan maissit uunissa lehtiensä suojassa, ja sen jälkeen olen syksyisin kaivannut niitä herkkuja. En ymmärrä, kuinka kukaan voi sanoa hyviksi, saati syödä, niitä esikeitettyjä muovipussimaisseja, joita täällä kaupassa myydään.

Ja siksi piti kasvattaa omat maissit.

Grilliherkkujen lisäksi korjasin kasvimaalta muutakin satoa: kaikki pikkuvarvasta pienemmät porkkanat, vihreää kuulaa pienemmät punajuuret ja lilliputtiperunat keitin, kuorin, pilkoin ja sekoitin salaatiksi. Vielä lisäsin sekaan pakasteherneitä ihan sellaisenaan, ne jäähdyttivät keitetyt kasvikset sopivasti, sekä kourallisen länsinaapureilta saamiamme maustekurkkuja pilkottuna, makua terästämään. Sitten vielä, ettei  se olisi ihan rosollia, lisäsin hiukkasen kermalla ohennettua majoneesia. Ja simsalabim! Italianrosolli oli keksitty!

Niin, jälkiruoka! Kun en ollut varautunut tällaisen extempore-ateriaan kauppamatkalla, piti käyttää sitä mitä kaapeista löytyi: sitruunaa, sokeria ja liivatelehtiä. Ja hanasta vettä. Jotta sitruunahyytelö olisi ollut syksyisemmän näköinen, ripottelin koristeeksi amerikanpastillin murusia, oransseja ja vihreitä. Mutta olisi herkku ollut parempaa ilman niitä.

Sitten vaan syömään! Ai niin, ostin Salesta Roosaruusuja. Laitoin kimpun varovasti kassiin päällimmäiseksi ja pyörän tarakalle. Mutta kotimatkalla, alamäissä laskettelin vähän liian kovaa, ja kimpun suojamuovi alkoi rätistä uhkaavasti. "Älkää nyt lentäkö mihinkään!" kiljuin mielessäni, pysähdyin ja pakkasin kukat niin ettei ilmavirta päässyt niihin tarttumaan. Vähäsen hermostuneita Roosaruusut varmaan olivat, kun tiputtelivat terälehtiään...-mutta minusta ne ovat ihan kauniita tuossa pöydällä makoillessaan.

"Hyvää!" sanoi nälkäinen siippani.

Nyt sitten voimme alkaa nauttia pitkistä pimeistä syysöistä tähtiä ihaillen. Vaikka kyllä niitä tähtiä on jo näkynyt. Ihania järvenpinnalla välkkyviä! Voisin kertoa, jos vaan haluatte kuulla...?