Savon Riviera

Keväällä me ostettiin uudet pyörät. Semmoiset sähköpyörät, siis sähköavusteiset pyörät, ei niillä polkematta mihinkään pääse, muuta kuin alamäkeen.  Ihan tavallisesti sillä ajellaan, mutta kun tulee ylämäki eikä oikein meinaa jaksaa, voi painaa pikkuista nappia, ja jopas muuttui mäen nousu helpoksi. Pieni ylämäki. Isossa voi painaa nappia kaksi tai kolmekin kertaa, jos oikein tiukalle menee.

Ajelemme siis sinne tänne tässä lähiseudulla. Vaikka olihan aika kamalan kuumat ilmat muutama viikko eikä silloin jaksanut mihinkään mennä muutakuin järveen. Eräänä aamuna poljimme Ritoniemen tietä tutkimaan. Ihan hauska tie se oli mutta sitten tuli vastaan ajokielto ja käännyimme ympäri. Siinä oli useita autoja parkissa ja mietin, onko siellä jotain onkijoita vai lenkkipolku vai mitä. Kovasti teki mieleni lähteä Ritoniemeä tutkimaan, sillä kartasta näin, että se oli pitkä ja kapea, Ja toinenkin niemi siinä oli ja siellä lapinraunio. Semmoinen olisi kiva nähdä. Jos siinä jotain näkemistä vielä on.

Nyt sitten ilmat vähän viilenivät, ja kun "mökillä vieraileva" Esikoinen kaipasi liikuntaa, ehdotin, että mennään katsomaan, mikä se Ritoniemi oikein on.

Parkkeerasimme siihen kahden muun auton perään ja lähdimme pientä tietä eteenpäin, kauniiseen männikköön. Ja kohtahan selvisikin, mikä paikka se oli:

leirintäalue! Varmaankin entinen sellainen, koska tervetulotoivotus oli piilotettu Punaolion taakse. Itkevän Punaolion, eli siis on surullista, että leirialue ei enää ole käytössä. Niin oli minustakin. Männikkö aukesi upealle kuunsirppihiekkarannalle, istahdin keinuun (se ei ihan hajonnut, mutta kovia vauhteja en uskaltanut ottaa!) ihastelemaan maisemaa.

Ranta oli ihan siisti, melkein teki mieli kävellä paljasjaloin.

Lähdimme kävelemään pitkää niemeä kohti. Vasemmalla oli piiiiitkä laituri, rannan suuntainen,

ja googlasin, että siihen oli muinoin 1970-80 -luvulla tullut joka päivä kaksi laivavuoroa Kuopiosta! Ja siinä oli ravintola ja tanssilava, jotka jäivät meiltä näkemättä, kun luultiin, että se on jonkun koti! Jotain rakennuksia oli varmaankin sillä hiekkakentällä, missä nyt törrötti betonirautoja ja hevonhierakoita.

 Metsikön keskellä seisoi kolme lipputankoa.

 Ajattelin, että olisi hauskaa tehdä jotkut kivat liput ja nostaa ne tankoihin. Ehkä paikka saisi hieman iloisemman ilmeen. Mutta joo, eihän ne ole minun lipputankojani.

Taivaalle nousi musta pilvi, mutta eipä siitä sadetta saatu kuin pari pisaraa. Kannusruoho näytti melkein pelottavalta siinä valaistuksessa.

Niemen toisella reunalla, siis rannalla, oli rapistunut mökki ja aika hyväkuntoiselta näyttävä saunarakennus.

Keittiön upeista kivilaatoista muurattua hella/takkaa en olisi uskaltanut käyttää.

Mökkejä oli alueen parhaana aikana 70-luvulla 60kpl! Sähköistettyjä karavaanipaikkojakin kymmenkunta, mutta nyt ne kasvoivat männyntaimia.

Järvimaisemat olivat kauniita

samoin mäntykangas

Polku kulki aivan niemen kärkeen asti, noin kilometri sinne oli matkaa. Ja kaikenlaista tavallista kivaa siellä näkyi:

Melkein niemen kärjessä kasvoi muutamia komeita mäntyjä:

Mietin: täällä asuivat lappalaiset, Saamen kansa, ennenkuin me lantalaiset ajoimme heidät pohjoiseen. Miten kauniit asuinpaikat heillä olikaan! Olen vähän häpeissäni ihmiskunnan puolesta. En sano: niinhän kaikkialla on aina tehty, valloitettu lisää asuinsijaa. Toivon että ihmiset joskus viisastuvat.

Aivan niemenkärkeen emme menneet, sillä siellä varoitteli rantasipi poikasiaan ihmisvaarasta.

 

 Ritoniemen hiekkaranta edestäpäin:

ja sivulta:

Vuonna 1973 teimme pyöräretken Päijänteen ympäri. Yövyimme teltassa jossain Jyväskylän lähellä. 1974 pyöräretkellä olimme yötä Tohmajärvellä ja Juukassa. Ehkä olisimme suunnitelleet 1975 reitin Ritoniemen kautta  (jos olisimme tienneet kuinka hieno leirialue täällä on!), ellei Esikoinen olisi syntynyt juuri kesäkuussa...

Asiaa (aika vanhaa): https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/3425269

           https://yle.fi/uutiset/3-9043398